Back in SuomiFinland - Helteessä kesän keskellä

Huhhei,

sitä on sitten palattu kotiin. Puolitoista viikkoa takana koto-Suomessa ja täytyy nyt tähän ainakin ekaksi sanoa että säät ei voisi olla enää paremmat!! Mitä tämä on, tänänäki 31 astetta ja tätä 30 molemmin puolin -säätä on jatkunu lähes siitä asti kun palasin takasin kotiin. Uskomatonta...tätä saisi jatkua mielellään koko kesän ja vähän syksyynkin. Kuluneet päivät ovat sujuneet pääosin kotona Lappeenrannassa ja lomaillen. Mikä onkaan ollut mahtavampaa kuin syödä suomalaista ruokaa parhaimmillaan - ruisleipää, uusia perunoita, grillimakkaraa ja nauttia valoisista öistä. Heti kotiin päästyäni pääsin saunaan ja saunottiin oikein vastan kanssa! Kyllä kelpasi.

Viimeinen viikko USA:ssa meni mukavasti Issaquah'ssa kummien luona. Myös serkkuni Kristiina saapui maisemiin muutama päivä ennen oman lentoni lähtöä ja käytiin vielä yhdellä päivän mittaisella road tripillä Oregonissa, Portlandin ja Salemin kaupungeissa moikkaamassa muutamia tuttujamme. Perjantaina sitten piti pakata ja lauantaina lähtikin kone takaisin. Vaihtoni oli Pariisissa ja siellä minua olikin vastassa tuttu Finnairin kone ja suomalainen henkilökunta. Tottuneesti koneessa Fazerin sinistä saadessani kiitin kuitenkin englanniksi, mutta nyt sujuu jo suomeksikin. Ja yhtäkkiä Helsinki-Vantaalle päästyäni kaikki puhuivat suomea ympärillä! Arska paistoi ja väriloistoinen kesä toivotti tervetulleeksi. Tietenkään matkatavarani eivät päässeet perille samaan aikaan kanssani mutta enpä jostain syystä olettanutkaan - epäonnea on ollut matkatavaroiden kanssa aiemminkin. Mutta tällä kertaa olin oppinut opikseni ja otin koneen ja kameran mukaan matkustamoon. Ja niin kävi että kaikki tavarat toimitettiin lopulta kotiosoitteeseeni päivän viiveellä. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Aika jännää olla takasin täällä. Aikaerosta on toivuttu mutta kyllä vielä tuntuu että sopeutuminen on kesken. Eipä toisaalta ihmekään kun mahtuhan tuoho puoleen vuoteen kaikennäköstä mahtavaa. ja mahtavaahan on olla myös takaisin, mutta se sopeutuminen pitää näköjään käydä läpi myös tänne, oletettuun tuttuun ja turvalliseen, suuntaan. Tuntuu että reissussa tuli opittua paljon kaikkea uutta - tähän voisi pistää kuten aina kuulee että "itestään, muista" jne...mutta kyllähän se ihan totta on! Ilman vaihtokokemusta olisi jäänyt paljon väliin. Kaiken sen paperisodan jälkeen mikä piti käydä läpi päästäkseen Atlantin toiselle puolelle voi vaan todeta että kyllähän se kannatti. En kadu hetkeäkään. Kuten tätä blogia lukeneet voivat todeta niin kyllä nautin suuresti tuosta puolivuotisesta - elämää tuli opittua ja osa maan jutusita ärsytti ja osasta pidin paljonkin kuten olen aiemmin täällä kertonutkin. Mutta mikä parasta, opin tuntemaan paljon uusia, taustoiltaan hyvin erilaisia ihmisiä joista monista tuli hyviä kavereita.

Paljon tuli opittua myös amerikkalaisesta college-elämästä. Jos mietitte onko se samanlaista kuin leffoissa annetaan olettaa niin kyllähän se suurin piirtein on - kampusasumista, house partyja, roommateja jne..Olihan se kimppa-asuminen melkonen muutos yksiöasumisen jälkeen mutta kun sain kuulla että pääsin tuonne opiskelemaan niin oli ihan alusta päivänselvää että sitähän mennään sitten asumaan dormiin eikä minnekään yksiöön. ja olihan se mielenkiintoista, ihme kuitenkaan ettei pahemmin hajottanut huoneen jako toisen kanssa. Tietysti kävi hyvä säkä että kämppis oli rento kaveri jonka kanssa ei ongelmia syntynyt. Lisäksi oli niin siistiä, että sosiaalista elämää oli ympärillä, juttukavereita ja hullua menoa riitti. Eipä käynyt elämä tylsäksi! ja kun omaa aikaa tarvitsi, osasin sitä ottaa. Ihan niin helppoa se ei ollut kuin yksinasumisessa mutta lenkkipoluilta ja kirjaston lukusaleista löytyi tilaa ja aikaa omien ajatusten setvimiselle.

On vaikea sanoa mikä oli parasta mennessä vaihtoajassa. Vastaus löytyy niin monesta eri asiasta. Ja ehkä vielä näin tuoreeltaan on vaikea sanoa kun koko seikkailusta on vielä niin vähän aikaa. Kun lähdin reissuun tammikuun alussa, sanoin että seikkailuni alkaa tarkalleen siitä kun suljen kotioven. Tuo seikkailu puolestaan päättyy kun palaan kotiin ja suljen tuon samaisen ulko-oven. Yksi luku on nyt siis saatu päätökseen, ikimuistoinen kappale elämää on takana ja on aika suunnata kohti uutta. Se tarkoittaa nyt suuntaamista kohti Miehikkälän metsiä, mahtavaa Kesistä, tarkoittaen leiriohjaajan hommia tulevan kuukauden ajan. Suomen kesä on todellakin täällä, nautitaan siis siitä!

Kaukaa saavuttiin, vaellettiin

Vaaran maailmaa
Me paettiin

Uusiin maisemiin vanhoissa vielä kii
Matkaa taitettiin, siedettiin
Tänne päädyttiin


Kotiin kai suunnataan
Kotiin taas kaivataan
Kotiin tahtoisin vaan
Kotiin


Aina uudestaan kiinnytään
Kasvaa, juurtua, silti ei saa
Uusiin maisemiin
Taas joudutaan
Ikuisiin muutoksiin opitaan
Vaan ei totuta

Emma Salokoski Ensemble: Kotiin

Twin Peaksia, Pike Place Marketia ja hippifestivaalia

Viimesia paivia viedaan Amerikan maalla ja katseet olisi aika suunnata kohta Skandinavian suuntaan. Se aikahan koittaa sunnuntaina. Juhannus, jussi, keskikesan juhla menee siis taalla Seattlessa ja juhannuspaiva lentokoneessa. Mutta varasin jo paluulennon viime marraskuussa ja paatin etta tullaan vasta sunnuntaina. Kyllaha niita juhannuksia riittaa. Paasia etta tulen kotiin sentaan valosaan aikaan - mika olisikaan karmeampaa kuin palata Helsinki-Vantaalle marraskuun keskella kun rantaa tulee taivaan taydelta. Nyt sunnuntaina ehka korkeintaan vetta ja on muuten vaaan harmaata. Ainakin mita Ilmatieteen laitoksen saatiedotukseen on uskominen niin ei se arska taida taydelta teralta paistaa tana jussina. No, ei sita taallakaan enaa Death Valleyn 47 asteen lukemissa olla joten turha olla kateellisia lampotiloista.

Juhannus on kylla hieno juhla, jota ei oikein osata taalla puolen maailmaa arvostaa. Juuri eilen istuin kahvilla keskustassa ja nain yhta kaveria NCSU:sta joka oli ajanut mini cooperillaan lapi mantereen aina Seattleen asti ottaakseen osaa pyorakilpailuun viime sunnuntaina. Oli muuten ehka kylmin paiva ikina, vetta tippui taivaasta ja oli ehka korkeintaan 15 astetta - siis mita mainioin saa fillaroida. Juteltiin pari tuntia kaikesta maan ja taivaan valilla ja kerroin sitten innoissani suomalaisten juhannusperinteista, saunomiskulttuurista ja vasta/vihta -elamyksista. Olen taman kevaan aikana moneen otteeseen huomannut kuinka monet, itselleen taysin tutut asiat saattavat ulkomaalaisten korviin kuulostaa melko oudoilta. Esimerkkina nyt vaikkapa tama vastan kaytto..eilen yritin selittaa kuinka hienolta se tuntuu kun hakkaa koivunoksalla itteaan pienessa kuumassa huoneessa - mistaan masokismista ei suinkaan ole kyse vaan hedonistisesta elamyksesta! Mutta ei se vaan ole niin helppoa saada the sauna experience kuulostamaan hyvalta ja nautittavalta, unohtumattomalta kokemukselta. No, ehka unohtumattomalta sen saa kuulostamaan muttei niinkaan positiivisella tavalla...

Juhannus on monille suomalaisille se kesan kohokohta. Vihdoin on valoisaa ja vielapa kellon ympari, luonto taydessa terassa ja uudet perunat ja mansikat poydassa. Ja syyta sita onkin juhlia, onhan Suomen kesa tunnetusti lyhyt ja vahaluminen. Kolikon toisella puolella ovat ne ainaiset hukkumistilastot - sunnuntain uutisissa joka vuosi kerrotaan paaotsikoissa kuinka monta ihmista paasi kunakin jussina hengestaan. Ei se vaan mene kaikille paahan etta viina ja vesilla seikkailu kuulu yhteen. Surullista mutta totta.

Viime paivat ovat olleet lokoisia. Miguel oli taalla Seattlen maastoissa sunnuntaihin asti ja lensi taalta Nykiin pariksi paivaksi. Nain ne vaihtarikaverit ovat vahitellen, yksi toisensa jalkeen kaikonneet ymparilta ja kohta sita ollaan itsekin menossa takaisin. Mahtavaa kylla etta olen saanut tehda reissua monien North Carolinassa tutuiksi tulleiden ihmisten kanssa..ajatuksena oli viime marraskuussa kun lentoja varailin etta en todellakaan lenna heti toukokuussa takaisin kotiin. Olin miltei 110 prosentin varma siita etta kylla sita joitakin matkakavereita saa messiin. Ja jos ei niin sitten reissaan yksin. Hyvinhan kaikki loppujen lopuksi onnistuikin. Eka viikkoa Floridassa neljan muun jampan kanssa, sitten yksinaan palloilua Nykissa ja Bostonissa ja sitten taas uusien kavereiden pariin lansirannikolla. Ja mika olisikaan mainiompi paatos kuin palata Seattleen kaikkien seikkailujen jalkeen ja vetaa henkea ennen Finlandiaa.

Alla pari kuvaa viime paivien menosta Seattlessa. Ekassa Snoqualmie Falls, jotka loytyy ihan tuosta 20 min ajomatkan paasta. Noissa maisemissa kuvattiin Twin Peaks -kulttisarjaa aikoinaan ja kaytiin Twede's Cafessa nauttimassa kupillinen kahvia ja kirsikkapiirakkaa. Sarjaa seuranneille talla on varmasti merkitysta;) Alemmissa kuvissa Seattlea, ekana kaupungin sydan, Pike Place Market, ja sen jalkeen Space Needle -nakotorni. Seattlessa oli viime viikonloppuna mielenkiintoinen hippifestari, Summer Solstice Festival ja kaytiin kattomassa meininki. Festari oli jo lopuillaan kun sinne paastiin mutta paikalla oli kuitenkin viela soittamassa paikallinen grunge-bandi, kannabis tuoksui ja olutteltat olivat pystyssa. Ihmiset oli hippikuteissa ja tuli jotenkin Ilosaarirock mieleen. Pari kuvaa siis myos tasta Seattlen festarimenosta, paikkana Gas Works Park.

Nyt lukuisia Usan kaupunkeja lapikayneena voin todeta etta Seattle on melko eurooppalaistyylinen. Jos vertaa esimerkiksi Miamiin tai Losiin niin kylla on eroa. Miamin meno on loppujen lopuksi ainakin itelle liian hullua, vaikka muutama paiva siella mukavasti vierahtaakin. Muistan kun yritettiin paasta klubeille niin kylla se niin vaan on etta jos on rahaa tippiin ja mukana joukko naisia niin mukavasti paasee jonon ohi. Meidan sakilla ei ollut oikeen kumpaakaan niin oli vahan vaikeeta paasta sisalle baariin:P Ja Vegasissa lahes joka baariin naiset paasee ilmaseksi sisaan, miehet maksavat paivasta riippuen 20 donasta lahemmas sataan...etta nain, ei oo ihan sama meno Helsingissa Jykylasta puhumattakaan. Seattlessa myos kodittomat eivat ahdistele yhtaan niin samalla tavalla kuin esimerkiksi San Franciscossa. Siellahan esimerkiksi eraana aamuna yksi koditon kyseli rahaa ja kun en antanut niin han huuteli peraan katkerana "olet viela itse joskus koditon!". Jep, hyvaa paivanjatkoa vaan sinullekin..

Kohta ostoksille, viimeset rahat likoon ja kattomaan mita sita viela Suomeen kantaisi mukanaan..

Viimeinen pysakki - grungen syntysijoilla Seattlessa ennen paluuta Pohjolaan

No moi,
nyt sita on sitten viimeinen viikko kasilla. Hengissa ja paa sekaisin kaikesta koetusta paastiin Miguelin kanssa Seattleen kummien, Elisen ja Joen luokse torstaina. Tuntuupa muuten hyvalta kun sai laskea kamat kasistaan vierashuoneeseen eika tarvitse lahtea heti parin paivan jalkeen taasen koneeseen, bussiin ja mita kaikkia niita ny onkaan. Tanne Seattleen (tarkemmin Issaquah'n) on aina hienoa palata vierailemaan, viimeksi vierailin Usan luoteiskulmassa kaksi vuotta sitten (aiheesta enemmin tassa blogissa kun kelaa vahan taaksepain)) ja nyt taman viiden viikon massiivisen reissun jalkeen paluu Seattleen tuntui kuin kotiin olisi palannut. Matkatavarat kun sain autosta sisaan niin kylla tuntui hyvalta. Takana lukuisia kilometreja, majapaikkoja, aavikkoa, suurkaupunkeja, uusia ihmisia, kuumuutta, kartanlukua, hyvaa ruokaa ja juomaa, eksymista jne, listaa voisi kaiketi jatkaa loputtomiin. Nyt tuo suurmiehen matkaon kuitenkin hoidettu ja onpa ollut hauskaa, vaikka vasymyksenkin hetkiakin on toisinaan ollut. Kaiken kaikkiaan reissaaminen on sujunut vailla ongelmia ja mika parasta, ei ole joutunut olemaan kipeena tai mitaan sen suuntaistakaan.

Kuvia on matkan aikana kertynyt enemman kuin liikaa ja pistan tahan nyt joitakin otoksia. Matka jatkui Yosemitesta San Josen kautta San Franciscoon ja sielta lennettiin torstaina Seattleen. Yosemite oli ihan hullun hieno paikka ja voisin pistaa tahan kaikki kuvat jos vaan jaksaisin ladata mutten niin tee. Alla kuitenkin viela tunnelmia kansallispuistosta. Ekassa kuvassa suomipoika hangessa, ei siita lumesta vaan voi olla pitamatta..

Niinpa, kyllahan noita luonnonmaisemia kattelisi vaikka kuinka pitkaan. Nuo kolme paivaa Yosemiten maisemissa oli kylla yksi reissun huippukohdista. Vikana paivana kaytiin tsekkaamassa puiston punapuut, Sequoia-puut jotka ovat yksi haara punapuiden suvusta. Olihan ne isoja puita, kieltamatta. Kaksi vuotta sitten tuli kaytya Kalifornian pohjoisosassa kattomassa redwoodseja ja vaikka naa Yosemiten puut oli isoja niin kylla ne pohjosen puut veti viela pitemman korren. Alla kuitenkin perspektiivia milta metsa naytti talla kertaa.

Samana iltana siirryttiin viela punapuiden keskelta kattomaan auringonlaskua Glacier Pointille, jolla on korkeutta reilu kaksi kilometria. Hieno paatos kansallispuistorupeamalle.

Yosemitesta piti kuitenkin lahtea ja sanoa heihei mahtavalle majapaikalle Yosemite Springs Bed & Breakfastissa. Viimeinen aamu herkullisen aamupalan seka pitkan juttutuokion suhteen ei ollut poikkeus tallakaan kertaa ja saatiinpa automatkalle mukaan evastakin. Jos satutte noille seuduille reissaamaan niin suosittelen tuota paikkaa lampimasti - vaikka etaisyys puistosta on noin puolisen tuntia niin se tulee kylla maksaa itsensa takaisin vieraanvaraisuudessa ja ruoassa. Tuollasta kokemusta ei ihan joka paiva tule vastaan, olihan se melkosen erilaista kuin Area ja sen neljatuhatta huonetta Vegasissa..

Metsan jalkeen koitti jalleen paluu sivistykseen, talla kertaa San Franciscoon. Sinne siirryttiin sunnuntaina San Josen kautta ja kavastiinpa matkalla valloittamassa Stanfordin yliopiston kampuskin. San Franista oltiin varattu hotelli, The Mosser, neljaksi yoksi ja sehan oli ihan keskustassa joten sijainniltaan loistava. Rakennus on peraisin vuodelta 1913 ja kai siita syysta huoneet olivat melkosen pienet mutta hyvinha pakkauduttiin sinne Miguelin ja Annan kanssa. Vahan jarjestelyja kehiin huoneessa niin voilà! Paivat kuluivat San Franciscossa oikeen reteesti tutustuen kaupunkiin, ajellen niilla cable careilla pitkin katuja (jossain sanottiin etta kyyti on kuin Linnanmaella muttei kuitenkaan, ei ne niin kovaa mee), kavellen, kavellen ja viela vahan kavellen. Auto luovutettiin takasin vuokrausfirmalle jo maanantaina ja ihan hyva koska tuntui etta kyseinen city oli karmea pysakoinnin suhteen.

Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista oli kyseisena maanantaiaamuna kun herattiin aamuvarhaisella Miguelin kanssa ja ajeltiin Golden Gatelle ennen auton luovutusta lentokentalle. Tuona aamuna silta suorastaan kylpi sumussa ja paalla oli voittajafiilis kun kello oli vasta seitseman aamulla ja paiva jo taydessa kaynnissa. Edessa paivat San Franciscossa ja viela paalle makoisa aamiainen laheisessa Sausaliton kaupungissa joka heraili uuteen paivaan sillan pohjoispuolella. Kavin viimeksi San Franciscossa kahdeksan vuotta sitten ja jos oikein muistan niin kaytiin silloin taysin samassa kahvilassa Sausalitossa kuin talla kertaa. Siina vaan etittiin sopivaa kahvilaa ja lopulta paatettiin valita kyseinen mesta ja samalla sisaan astuessani dejavu valtasi mielen...

San Franciscosta loytyy paljon nakemista, muutama kuva kaupungin sykkeesta taman blogitekstin alussa. Kaytiin Fisherman's wharfissa josta loytyi monenmoista ravintolaa ja kotoisaa kahvilaa. Soin muuten mahtavan lohiannoksen eraassa ravintolassa ja se oli erittain tervetullutta kun tajusi nettei tassa viime aikoina oo pahemmin tullut merenelavia maisteltua. Burgerit sai jo riittaa!! Vika paiva San Franissa oli tarkotus vuokrata pyorat ja ajella satamasta Golden Gatetilla mutta jouduimme lopulta patikoimaan jalan koska firma halusi kolmesta pyorasta yhteensa 600 pantin!! Mita helevettia, olin jo ojentamassa korttia kun myyja sanoi kuin ohimennen etta niin joo naistahan menee sitten tuo summa pantiksi ja maksatte sitten pyoran paivahinnan (36$ per nokka) kun palautatte pyorat. Ehka viela olisi mennytkin jos olisi ollut luottokortti messissa mutta nyt mukana oli vaan Visa Electron ja koska se on ns debit card, nainen tiskin toisella puolella ystavallisesti kertoi etta ei sita tarkkaan tiia millon ne panttirahat sitten napsahtaa takasin tilille..joopa, se oli sitten siina. Kavellen kiitos. Siina kaveltiin sitten varmaan joku vajaa 10 kilsaa sillalle mutta perille paastiin. Alla kuvia, ekassa kalaravintola Pier 39:lta, sitten taukopaikka ja perinteinen hyppykuva matkalla Golden Gatelle ja lopuksi viela rapsy cable carista.

Tassa kaikki talla eraa, postaan viela fiiliksia taalta Seattlen seuduilta lahipaivien aikana..hullua mutta totta, sunnuntaina kotiin!

"Kalifornian ruosteiset kukkulat
ja San Franciscon ne
ovat siellä
voi suru

Kaikkialla kerran soinut folk
on niin hiljainen nyt
mutta Woody ei
hello there!

Joan on maailman ihanin nainen
surullinen nainen joka laulaa vaan
Joan on maailmalta palkaksi saanut
timantit ja ruosteen ja laulaa vaan

Kulkijoiden lauluja laulaa se
ja niiden jotka jäivät
olen yksinäinen
tule kotiin

Kotiseudulle jos kerran palaat
puuvillapellon laidalla
kitara soi
uudestaan"

Ultra Bra: Kalifornian ruosteiset kukkulat

Rauhaa ja hiljaisuutta

Nyt taytyy sanoa etta olo on rauhaisa ja matkaajien akut latauksessa. Viimeisten paivien aikana on nahty palajon, todellakin. Takana mahtavia kansallispuistoja - ensin Grand Canyon, sitten Kuollut laakso ja sielta tie kohti Yosemiten puistoa kristallinkirkkaine vesistoineen, vesiputouksineen ja lumihuippuisine vuorineen..voi vaan kysya mita muuta voi pieni ihminen enaa toivoa. Ylla maalauksellista maisemaa Yosemitesta. Ollaan nyt reissussa Miguelin ja Annan kanssa, auto kulkee vaikka yksi rengas tuntuukin vahan vuotavan ilmaa, onneksi ei liikaa joten ehka paastaan sunnuntaina perille San Fransiscoon..onneksi huoltsikoilla on ilmapumput kaytossa. Musa raikaa, viimesin soittolistalla ollut bandi on ollut Empire of the Sun ja eritoten hitti We are the People (http://www.youtube.com/watch?v=3YN2lsrWN34) on ollu soitossa. Loydettiin melkosen mainio bed and breakfast -paikka Sierra Nevadan vuoristosta noin 20 mailin paasta Yosemiten puiston sisaankaynnista (http://www.yosemitesprings.com/). Huoneet on hotelliluokkaa ja maksetaan kukin viitisenkymppia per yo. Hinta ei tosin ole mikaan kaikista halvin ja sijainti on todellakin keskella metsaa. Ei toimi kannykat mutta langaton netti kyllakin, sammakot kurnuttaa parhaillaan ulkona mutta karhuja ei kuulu, ainakaan viela. Tama mesta on omakotitalo, jota asuttavat nain kesaisin vanhahko herra ja hanen tyttarensa. Molemmat asuvat talvisin Losissa mutta kesaisin osoitteeksi vaihtuu Yosemiten alue ja nain ollen bed&breakfast on tarjolla vieraille. Alla kuvaa huoneesta.

En ole ikina aiemmin b&b kaynyt mutta on tullut nyt sekin tutuksi. Aluksi oli kieltamatta hieman outoa saapastella sisaan toisen taloon varsin mielenkiintoisen automatkan jalkeen (matkalla kuultua: "Missa hitossa se mesta on?", "Ei toimi GPS taalla vuorilla, missa se paperinen kartta on??", "Ei sita paikkaa varmaan ees ole olemassa, mentiin vaaraan suuntaan taas!") No mutta sissihan loytaa aina perille ja sahattuamme vahan edestakaisin vuoristoteita niin matka vei maaranpaahan. Paastyamme perille olo tuntui kuitenkin hyvin tervetulleelta, vieraat otettiin ilolla vastaan eika turhia stressattu.

Parasta on kuitenkin aamiainen joka kuuluu huoneen hintaan. Kavuttiin tana aamuna ylos kasin pintaan ja ylakerrassa meille kokattiin monipuolinen aamiainen - munia, pekonia, smoothieta, kahvia, pannukakkuja, sampylaa jne..niin terveellista ja hyvaa:P no sita puuroa sitten Suomessa. Aamiaisemme venhati kolmituntiseksi, silla antauduimme juttutuokioon talon omistajien, Whitneyn seka hanen isansa kanssa. Keskustelumme sivusivat hyvin kattavasti elaman eri aspekteja aina nettitreffien toimivuudesta Usan asepolitiikkaan ja kulttuurieroihin, koulutusjarjestelmiin ja yliopistoelamaan. Kavi ilmi etta molemmat ovat tai olivat ollet yliopistossa duunissa opetushommissa ja olikin melko hedelmallista paasta vaihtamaan mielipiteita paikallisesta yliopistoelamasta ja opetuksesta noin ylipaataan kun taalla puolen maailmaa kevatlukukausi tuli vietettya. Kyllahan niita eroja loytyy kuten olen kevaan mittaan tassa blogissa avautunut...lisamielenkiintoa tanaan kaytyihin yliopistoelaman teemoihin lisasi se kun gradun aiheena oli mm. persoonallisuuden ja tyohyvinvoinnin valiset yhteydet suomalaisessa yliopistokontekstissa. Juttuahan sitten riitti aamiaispoydassa kuten arvata saattaa. Itseasiassa piti lopulta jo kohteliaasti vihjata puolenpaivan pintaan etta paivan tarkoituksenamme oli lahtea seikkailemaan Yosemiten puistoon...Mutta mutta, don't get me wrong, nautin aamun keskustelusta taysin palkein.

Viime sunnuntaina suunnistettiin siis kohti Grand Canyonin maisemia. Alla pari kuvaa seikkailuista siella, ekassa nayttoa siita kuinka kaksi suomalaista (Janne ja meika) eivat aina tule toimeen keskenaan ja miten katalat voivat seuraukset olla..no ei, varsin hyvin tultiin toimeen ja puhuttiinki jo etta tuossa heinakuun alussa molempien palattua Suomeen tormataan Helsingin suunnalla yhdessa Estebanin, equadorilaisen vaihtarikaverin kanssa, kun se on kesan harjottelussa kotomaassamme. Toisessa otoksessa nakyy taiteilua yhdella kanjonin monista kielekkeista..Suurella kanjonillahan on tullut kaytya ekan kerran sillon yli kymmenen vuotta sitten ja hyvin muistui mieleen nyt tokalla kaynnilla kanjonin suunnattomuus - pituutta on vajaa 450 kilometria, leveys vaihtelee kuudesta 29 kilometriin ja syvyys on enimmillään lähes kaksi kilometria. Repikaa siita!

 Maanantai-iltana palattiin viela Vegasiin yhdeksi illaksi, nyt vaihtui taas hotelli kun saatiin Harrah's -hotellista kahen hengen huone 45 dollarilla. Mika mahtavinta, lukiokaverit Sanna ja Reko ovat olleet kiertamassa Kaliforniaa nyt samoihin aikoihin ja nyt nahtiin sitten porukalla Vegasissa. Seuraavana paivana kaytiin viela ennen porukan hajoamista buffetissa Bellagio -hotellissa (oli muuten paras buffetti niista kolmesta joissa kavin, Aria ja Circus jaivat toiseksi). Hintaa kertyi noin 24 donaa  mutta hyvaa ol. Vatsat taynna koleahkoon ulkoilmaan (42 astetta) ja tien paalle. Alla yhteisfoto, kuvassa vasemmalta Reko, Sanna, Peksi, Anna ja Miguel. Sen jalkeen muutamia paloja Vegasista. Ihan jees kaupunkihan se on mutta kylla ne pari paivaa siella on ihan tarpeeksi. En ole mikaan uhkapelien suurin fani ja enemmisto porukasta tuntui olevan keski-ikasta sakkia joten ei ylla tuo kaupunki suosikkeihin. Plussana taytyy kylla sanoa etta hotellit, varsinkin Aria oli melkonen ja yokerhot viimesen paalle vaikka porukka siella ei taysin omaa joukkoa olekaan. Mutta hauskaa oli silti ja sehan se lomalla on kai paasia.

Syntien kaupungista matka jatkuikin kohti Death Valleyta, joka oli aikamoinen kokemus. Kyseinen aavikkolaakso on ensinnakin kuuma - jos edellisessa kirjoituksessa manasin Hooverin padon kuumuutta niin oli tuolla viela kuumempi. Lamminta oli parhaimmillaan 47. Ehdittiin melko mukavasti nahda eri paikkoja ennen auringonlaskua, esim. pohjoisen pallonpuoliskon alin piste, Badwater, joka on vajaa 90 metriä merenpinnan alapuolella. Alla eka kuva kyseista paikasta.Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista oli ehdottomasti se kun ajelin illan jo hamarryttya pitkin kuolemanlaaksoa kohti hostellia, missaan ei ollut ketaan ja mielessa pelko siita jos auto jattaakin tielle...eipa paljon ole motelleja eika huoltoasemia noilla seuduilla. Aika siistia oli kuitenkin matkustaa keskella pimeytta, niita katulamppuja ei todellakaan ollut missaan kuten voitte kuvitella..Auringonlasku kuolleen laakson syleilyssa oli myos kokemisen arvoinen. Naa on niita hetkia joita sitten ensi talvena muistelen lammolla kun ranta puskee sisaan ovista ja ikkunoista ja on pimeaa.

Ihme aines on sitten suolaa, jota Badwaterista loytyi yllin kyllin..

 Voittaja Death Valleyn hiekkadyyneilla.

 Yo vietettiin sitten keskellaeimitaan Cynthia's Guest Housessa, joka oli jossakin aavikolla melko lahella Death Valleya. Olin varannut hostellin etukateen mutta sijainnin loytaminen oli taasen kerran pieni ongelma kun ei gps loytany signaalia mutta paastiin perille kun lopulta loydettiin elavia ihmisia joilta kysya tieta. Cynthia's oli melko ikimuistoinen paikka, ainakin sinne saapuminen: perille paastiin vasta ennen puoltayota ja pihaan ajaessani meita tervehti eras hostellin asukkaista, pienessa tumussa, olutpullo kadessa. Kyseltiin etta missakohan mahtaa hostellin omistaja oleilla ja tama kertoi etta rouva on jo lahtenyt mutta HAN, asukas voi nayttaa meille tien huoneeemme. Olin aluksi malko varma etta nyt ollaan humalaisen omalla opaskierroksella mutta mita viela, kyllahan han tiesi oikean osoitteen:D Cynthia oli kuulemma kertonut hanelle etta viela oli asukkaita odotettavissa saapuvaksi ja olipa nainen piirtanyt kartan ja tervetulotoivotuksen toimistonsa ulko-ovelle. Kaikki on reissatessa nakojaan mahollista. Itse "hostelli" oli kuin asuntovaunu mutta oli meilla huoneen lisaksi kaytossa keittiokin. Aika jees.  Aamulla nahtiin Cynthia ihan livena, kiitin tietty hyvasta palvelusta ja han neuvoi meille parhaan reitin kohti vuoristoseutuja. Alla tunnelmia tasta majoituspaikasta. Ei ihan joka paikassa (kuten Vegasissa) oteta nain vieraita vastaan. Maalaisseudut ja aavikot rulettaa.

 

Cynthialta jatkettiinkin sitten kohti Yosemitea mutta jaatiin yoksi Bishopin kaupunkiin josta loytyi mukava motelli. Motellin pitaja oli hieman outo tiettyine maneereineen ja sanavalintoineen mutta huone irtosi kuudellakympilla ja jaettuna kolmeen pekkaan hinta oli oiva. Ja mika parasta, ilmasto ei ollut enaa tuskasen kuuma. Kaytiin illalla juoksemassa viela Miguelin kanssa iltalenkki uudessa kaupungissa, tehtiin vahan lihaskuntoa kun tuo road trip ei mitaan himoliikuntaa olo. Tekipa hyvaa liikkua ja puskea hikea pintaan muutenkin kuin vain kuumuudessa karvistelemalla. Alla kuva Bishopin motellista, huomatkaa lause "Once a guest, always a friend"..Tervetuloa Batesin motelliin (kattokaa leffa Psyko niin ymmarratte motelleista taas piirun verran enemman..hahaa). Bishopista tultiin tanne Yosemiteen Tioga Passin kautta (korkeutta oli hulppeat 3 km!). Lunta oli maassa ja lumipallot lensivat.

Tajusin etta enaa ollaan tassa maassa kaksi viikkoa, sen jalkeen on oltu meren takana jo puoli vuotta ja yksi aikakausi tulee paatokseensa. Tanaan tuli muuten yllattava kaipaus mokille kun ajeltiin Yosemite Valleysta takasin majapaikkaan metsien keskella. Myos poronkaristyksen kauan kadoksissa ollut maku kavi suussa..no kohtahan sita taas saa. Paras uutinen tassa parin viikon sisaan on ollut saatu arvosana gradusta joka saapui Nykissa seikkaillessani - napsahti eximia cum laude eli toiseksi paras mahdollinen. Onpa ny ohi sekin projekti ja vielapa onnistuneesti.

Eramaan armoilla

Noniiin, terveiset Arizonasta, tultiin pari tuntia sitten tanne Grand Canyonin laheisyyteen ja yovytaan tama yo Flagstaff -nimisessa kylapahasessa..no oikeestaan ihan kivalta taa kaupunki vaikuttaa ja hyvaa tekee hengahtaa taalla Las Vegasin hillittomyyden jalkeen. Matkustettiin tana lahes koko paiva, lamminta ulkona oli parhaimmillaan noin 42 astetta ja on se vaan hyva etta autossa on ilmastointi:P Ylhaalla muuten fotoa tamanpaivisesta helteesta keskella Hoover Damia, arska porotti ja hattu oli tarpeen. Aikamoinen luomus tuo pato kieltamatta on. On tuo lampotila vaan niin liikaa suomalaiselle, vaikak saunasta tykkaankin. Ei kiitos asumiselle Arizonassa tai Vegasissa..

Yovyttiin viime yo Vegasissa Circus circus -nimisessa hotelissa joka olikin sitten melko toista luokkaa Arian jalkeen mutta oli suht halpaa. Kuitenkin lauantaiyo kyseessa. Meita oli huoneessa viisi (check-innissahan luonnollisesti sanottiin etta vain kaksi aikuista, sama tehtiin Ariassa kun siella extramajoittujista perittiin 30 donan lisamaksu..joten check-innin aikaan tiskilla oli vain kaksi ryhmastame ja muut odotteliva toisaalla! ja hyvin homma toimi). Oli aika legendaarista kayda Vegasissa nyt "aikuisena" kun viimeksi siella vierailin 12 vuotta sitten. Hyvin muistui monet paikat mieleen, esim toissapaivana kavin fiilistelemassa viime kerran majapaikkaamme, MGM Grand -hotellia, joka naytti melkosen samalta kuin silloin joskus aiemmin. Ja nyt paasin pelaamaan, ei niin vaan viimeksi onnistunut. On se yli 21v oleminen vaan niin mukavaa!

Eilen otin ja kavin Stratospshere -nakotornin (ylla) huipulla kattelemassa Vegasin maisemia ja olihan ne kelpoja. Korkeutta tornilla on noin 300 metria ja huipulta paasi viela Space Shot -kyydilla (pieni masto nakyy kuvassa, laite laukaisee hullut ihmiset 70 km/h vauhdilla ylos yltaen parhaillaan noin 320 metriin ja alastulo on vapaapudotus). Avaruuteen ja takaisin mentiin tai ainakin melkein. Olin kauhusta kankeana kun penkkiin istahdin ja olihan se kokemus mutta kannatti. Mietin istuessani ennen lahtolaukausta etta miksi ihmeessa tahan tuli mentya kun viela hieman kammoan korkeita paikkoja. Mutta hullu kun olen niin pitaa kaikkea testata. Ja olihan se hauskaa.

Huomisaamuna aikanen heratys ja kohti kanjonin laitoja. Yksi maailman ihmeista odottaa kokijaansa.

Kuvasa tamanhetkinen reissukokoonpanomme - vasemmalta lukien meika, Kaman, Janne, Miguel ja Anna. Vaikka ei kuvasta valttamatta nay niin kylla siina padolla oli pirun kuumaa ja hiki virtasi..