”Katson taakse päin ja kiskot sinne jää” - kotiinpaluu

Kuten maineikas bändi Ultra Bra laulaa Vesireittejä –biisissään, ”kaikki päättyy joskus”. Niin myös tämä, enemmän kuin mieleenpainuva kuukauden reissumme Euroopassa, tuli päätöksensä eilen. Fiilikset näin heti reissun jälkeen ovat melko sekavat, haikeatkin ja tuntuu siltä, että ajatukset ovat vielä jossain muualla kuin Suomessa. Päällimmäisenä on tietysti positiivinen ja upea, voitonriemuinen fiilis siitä, että me teimme sen, selvisimme ilman sen suurempia ongelmia kokonaisen kuukauden reilaten ympäri Eurooppaa, vieraillen kaiken kaikkiaan yhdessätoista eri maassa. Kuukauden reissu on heitetty, ja uskomatonta kuinka paljon siinä ajassa pääsimmekään näkemään. Maisemat vaihtuivat niin Lontoon, Pariisiin ja Berliinin metropolien unohtumattomista nähtävyyksistä ja energisestä sykkeestä Puolan ja Romanian eksoottisiin pikkukyliin ja maaseutuihin.

Kun ajattelen nyt aikaa kuukausi taaksepäin, edessä oli käsin kosketeltavaa jännitystä ja suuria odotuksia tulevaa kuukautta kohti. Olimme suunnitelleet alun reitillemme; päätimme aloittaa sen Lontoosta, siirtyen siitä Pariisiin ja siitä eteenpäin suunnitelmat olivatkin auki. Lopulta tiemme kävi Englannin, Ranskan, Sveitsin, Italian, Slovenian, Kroatian ja Unkarin kautta aina Romaniaan asti. Sieltä palasimme Tsekin ja Puolan kautta Saksaan, josta kone kiidätti meidät eilen takaisin kotiin. Reilissä on monta hienoa asiaa, yksi niistä on mielestäni mm. vapaus valita oma matkareitti. Rautatietä Euroopassa riittää ja junat kulkevat, sen kuin vain hyppää rohkeasti kyytiin kohti mieleistä määränpäätä. Jos jokin paikka reitin varrella tuntuu hohdokkaalta ja tutkimisen arvoiselta, kukaan ei estä hyppäämästä pois junasta ja tutustumasta kyseiseen kohteeseen tarkemmin. Näin me teimme mm. saavuttuamme Sveitsistä Alppien poikki Italiaan, jossa päätimme tehdä lähempää tuttavuutta Domodossola –nimisen kaupungin kanssa.

Junassa tuli elokuun aikana matkustettua paljon, tarkkaa kilometrimäärää on vaikea sanoa, mutta tuhansista kilometreistä on joka tapauksessa kyse. Hienoja muistoja herättävät uusien paikkojen kokemisen lisäksi myös itse junamatkat paikoista toiseen. Ne olivat otollisia tilaisuuksia ottaa rennosti (lukuun ottamatta kuitenkaan niitä hankalia yöjunareissuja, jolloin ei saatu makuupaikkoja…;), sulatella matkan aikana kertyneitä kokemuksia, kuunnella musiikkia, pelailla korttia, lukea tai vain nauttia uusista maisemista. Näin jälkikäteen ajateltuna esimerkiksi tuo 29 h junailu Kroatiasta Romaniaan lähinnä naurattaa, vaikka ehkä tuolloin itse matkalla pienoinen tylsistyminen oli lähellä. Joka tapauksessa tuo pitkä matka kannatti, sillä saimmepahan oivan tilaisuuden tutustua Romaniaan paikallisten ihmisten opastuksella.

Tietenkään ei pidä unohtaa sitä, minkä reilaus ja eri hostelleissa yöpyminen mahdollisti, nimittäin monien uusien unohtumattomien ihmisten ja kulttuurien kohtaaminen ympäri Eurooppaa. Esimerkiksi juuri dormeissa nukkuminen on mielettömän hyvä tilaisuus tutustua muihin reissaajiin. Hauskaa, että kun esimerkiksi nyt reissun jälkeen kuulen tietyn Euroopan kaupungin nimen, jossa ehdimme näiden päivien aikana käydä, muistan tietysti tietyt kohokohdat kaupungista/vastaavasta paikasta, mutta samalla yhdistän noihin paikkoihin niissä mahdollisesti tapaamamme kaverit ja seikkailut heidän kanssaan. Tuloksena kuluneen kuukauden jälkeen meillä on Mikon kanssa monen eri tyypin mailiosoitteet ja toivon että ainakin osaan heistä tulee pidettyä yhteyttä tulevaisuudessa. Parissa maassa odottaisi ainakin ilmainen majoitus, jos niihin paikkoihin tulee joskus lähdettyä…

Torstaina tuli tutustuttua vielä Berliinin muutamaan nähtävyyteen. Kävin mm. Berliinin valtiopäivätalossa, tv-tornissa eli Fernsehturmissa, joka oli entisen Itä-Berliinin tunnetuin maamerkki. Kyseinen torni on yli 300 metriä korkea ja näkötasanne sijaitsi noin reilun 200 metrin korkeudessa. Näkymät olivat upeat, vaikkakin 8,5 euron sissänpääsymaksu torniin ei niin upea...Vierailin myös Museosaarella sijaitsevassa Pergamon-museossa, jonne torstaina oli ilmainen sisäänpääsy iltakuuden jälkeen. Tuossa museossa on vaikuttavaa materiaalia muinaisesta antiikin Kreikasta, kuten kyseiseen museoon Pergamonista siirretty valtava Pergamonin alttari.

Illalla kävimme neljästään parin USA:sta kotoisin olevan tyypin, Alanin ja Jaredin kanssa syömässä ns. ”viimeisen aterian” eräässä ravintolassa. Alanin tunsimme, koska hän punkkasi samassa huoneessa hostellissamme ja Jarediin törmäsimme Alanin kautta. Safkan jälkeen jatkoimme vielä matkaa kolmestaan Mikon ja Alanin kanssa Potsdamer Platzille, jossa sijaitsee ns. Sony Center. Olimme käyneet Mikon kanssa kyseisellä paikalla jo heti tiistai-iltana, ja varsinkin ilta-aikaan se on vaikuttava paikka monine ravintoloineen, baareineen, suihkulähteineen ja valoineen.


Pub Crawl –turnee edellisenä iltana oli vienyt jonkin verran mehuja meistä kaikista, joten puolen yön aikoihin palasimme takaisin hostelliimme. Tosin eräs hostellin pitäjistä oli vielä tuolloin hereillä ja ehdotti vielä leffan katselua hostellimme aulassa. Lopulta päädyimme katsomaan ”Hot Fuzz” –nimistä pätkää Alanin ja parin muun tyypin kanssa. Kelpo leffa!

Aamulla pakkasimme rinkat viimeistä kertaa tämän reissun aikana, vedimme aamupalat ja suuntasimme kohti Berliinin Tegel –lentokenttää. Tällä kertaa lento lähti ajoissa (toisin kuin viimeksi Helsingistä Lontooseen) ja saavuimme Suomen maaperälle iltapäivällä neljän aikoihin. Isällä oli juuri sopivasti ollut työmatka Hyvinkäällä ja pääsin kätevästi hänen kyydissään Villinmiehenrantaan. Ilta menikin palautuessa reissusta, saunoessa ja syöden mm. suomalaisia spesialiteetteja kuten ruisleipää. Jossain vaiheessa reissua alkoi iskeä jo jonkinlainen ikävä ruisleipää kohtaan. Ai että maistui taas hyvältä kuukauden jälkeen!

Edessä odottaa nyt toinen opiskeluvuosi Jyväskylässä. Konservatorio alkoi jo parisen viikkoa sitten, ja yliopisto tässä vähitellen syyskuun alussa eli edessä odottavat siis uudet haasteet koulujen kanssa. Tässä vaiheessa kuuluisi kai myös esittää jonkinlaisia kiitoksia. Ensinnäkin suuri kiitos kuuluu Mikolle, hienolle reilikaverille, jonka kanssa vietin tämän kuukauden. Unohtaa ei tietenkään sovi paksua opaskirjaamme, ns. raamattua, joka pelasti meidät monesta pulasta ja nopeutti mm. halpojen majapaikkojen ja ravintoloiden etsintää (mihin olisimmekaan joutuneet ilman sitä esimerkiksi Veronassa ja Lyonissa, joihin saavuttuamme meillä ei aluksi ollut mitään tietoa majapaikasta. Opaskirja auttoi;). Myös mukana kulkenut rinkkani oli kannattava ostos. Sen kanssa tuli reissattua kilometri jos toinenkin ja kaiken tämän jälkeen selkäni voi edelleen varsin mainiosti, joten moitteen sijaa ei mielestäni ole.

Summa summarum, kyseinen kuukauden rundi kannatti todellakin tehdä. Mitään traagista ei ehtinyt tapahtua, selvisimme ehjin nahoin takaisin Suomeen. Jos tuntuu, että itsessä virtaa edes hieman seikkailijan verta eikä luonne ole kaikista mukavuudenhaluisin, reilaus on hieno tapa nähdä maailmaa eivätkä kustannuksetkaan ole kaikista pahimmat. Suosittelen lämpimästi! Matkaan vain, maailma odottaa ja näkemistä riittää aina lisää! Ei sitä tiedä, vaikka tulisi lähdettyä vielä toiselle reilille joskus tulevaisuudessa...

”Asemalta kaikuivat kuulutukset
Kutsuna jota pakoon ei pääse
Nouset kyytiin kerran, oot kyydissä aina”

Egotrippi - Matkustaja