Takaisin kotona väsyneenä mutta monia hienoja kokemuksia rikkaampana miehenä

Täällä kirjoitellaan, jälleen Suomen kamaralla! Myös äät ja ööt toimii, yeah! Unohtumaton reissu oli, kaikkiaan vietin viisi ja puoli viikkoa Yhdysvaltain maisemissa ja tulihan tuossa ajassa saatua kattava kuva Seattlesta ja sen ympäristöstä, kulttuurista ja pala myös Oregonin ja Kalifornian osavaltioista. Nyt olen ehtinyt olla Suomessa jo parisen päivää ja jet lagikin alkaa päivä päivältä helpottaa.

Nyt parina aamuna Suomeen paluun jälkeen olen herännyt pirteänä jo puoli kahdeksan aikoihin mikä ei minulle todellakaan ole ominaista. Päiväunilta en ole voinut välttyä mutta kaikesta huolimatta alan sopeutua, little by little. Negatiivisempi asia Suomeen paluussa oli pienen flunssan saaminen; olen potenut melko ankeaa kurkkukipua ja tukkoisuutta nyt pari päivää mutta nyt alkaa hellittää! Bakteerikannan vaihtuminen maasta toiseen on kai aiheuttanut tämän kaiken:P

Kävimme viimeisenä päivänäni USA:ssa Elisen kanssa ensin Issaquahin torilla, josta löytyi paljon tuoretta ja moninaista tavaraa vihanneksista käsitöihin. Sieltä suunnistimme kohti Washingtonin yliopistoa, joka sijaitsee muutamien mailien päässä Seattlen keskustasta. Oli muuten upea kampusalue ja valtavan kokoinen! Uskomatonta oli myös, että yliopistolla on itseasiassa kaksi melko suurta keskustaa, joista löytyy niin ruokakauppoja, baareja kuin ravintoloita opiskelijoiden tarpeisiin. Eipä näköjään tarvitse lähteä opiskelijan niitä kulmia pidemmälle sillä kauppojen ym. markettien monipuolisuus yllätti todella! Ja mitä itse yliopistoon tulee, tiedekuntaa ja laitosta riitti. Alueen laajuus sekoitti Pekan pienen pään siinä määrin, että jouduin pyytämään karttaa ja sellaisen onneksi myös sain. Kruisailimme pitkin poikiin kampusaluetta ja löytyihän se psykan laitoskin pienen etsinnän jälkeen!

Lopuksi suunnistimme vielä Bellevuen seuduille tsekkaamaan Bill Gatesin kotikatu. Ajoimme hänen talonsa sisäänkäynnin ohi mutta eipä paljoa itse taloa näkynyt. Varoituskyltit sisäänkäynnin luona antoivat selkeästi osviittaa siitä, ettei pidemmälle Billin tontille ollut asiaa. Olen jostain lukenut, että talo on varsinainen teknologian malliesitys (arvatenkin, onhan kyse Billistä eikä ainakaan rahasta ole puutetta, tuskin ideoistakaan) Lukaali on vieläpä rakennettu osaksi maan alle..Harmiksi emme törmänneet Billiin tällä kertaa, tosin Elise ja Joe kertoivat osuneensa viime vuonna Bellevuessa samaan raflaan Billin ja hänen vaimonsa kanssa:D Lopuksi ennen Issaquahiin paluuta kävimme vielä kerran The Cheesecake Factoryssa lounaalla, tälläkin kertaa jaoimme annoksen ja ruokaa riitti jälleen paremmin kuin tarpeeksi. Ennen lentokentälle lähtöä pakkailin loput kamat laukkuihin, jouduin lainaamaan Eliseltä ja Joelta suurempaa laukkua sillä eiväthän ne kaikki tavarat enää mahtuneetkaan niihin laukkuihin, jotka roudasin Suomesta. Lopulta saimme tavarat kasaan, kamat autoon ja ei muuta kuin suunta kohti Seattle-Tacoma -lentoasemaa.

Oli muuten melkoinen kotimatka, kaiken kaikkiaan olin sitten reissussa noin 20 tuntia:P Lentoni Seattlesta Kööpenhaminaan oli myöhässä, syynä oli jokin rikkoutunut koneen osa, jota sitten korjattiin alkuillasta. Kuulinkin Eliseltä ja Joelta että lentoani edeltävänä päivänä samainen lento oli peruttu tämän vian vuoksi! Saapuessani check-in -pisteeseen Seattlessa virkailija kertoi uutisen, että konetta korjataan parhaillaan ja voipi olla, että ensi yötä ei vietetäkään koneessa vaan hotellissa jos korjaushommat pitkittyvät. Hotellimajoitusta ei kuitenkaan tullut, vaan lopulta pääsimme ilmaan kaksi tuntia myöhässä, noin klo 20 lauantai-iltana.

Hyvä säkä kävi istumapaikkojen kanssa, sillä a) tällä kertaa sain ikkunapaikan ja b) vieruskaveriksi tuli kanssani suunnilleen samanikäinen mies, joka oli kotoisin Vancouverista, Kanadasta. Lyhensi pitkää lentomatkaa huomattavasti, kun sai keskustella ja vaihtaa kokemuksia niin opiskelusta kuin muistakin elämän mielenkiintoisista asioista.Tuulet olivat suotuisat ja lentomatkamme takaisin Eurooppaan kesti vain noin yhdeksän tuntia. Se ei kuitenkaan riittänyt sillä kun pääsimme Tanskan maalle jatkoyhteyteni Helsinkiin oli jo lähtenyt.

Missasin siis koneeni ja aluksi minulle tarjottiin lentoa Tukholman kautta Suomeen, mutta esim. turvatarkastuksen hitaammanpuoleisen sujumisen vuoksi (kyllä vain, myös Tanskan päässä koneesta astuttua matkustajien täytyi mennä tarkastukseen) tuokin yhteys oli liian aikainen jotta siihen olisin ehtinyt. Lopulta sain suoran lennon, tosin nyt Finnairilta (muuten olin lentänyt SAS:lla), ja aikaa odotteluun kentällä oli kolmisen tuntia. Sain onneksi vouchereita, joilla sain ostettua ruokaa veloituksetta ja tuli siinä tuntien kuluessa nukuttuakin kentällä lojuen tuolissa. Jossain välissä alkoi vaan väsyttämään niin armottomasti, suurimpana syynä tietysti aikaero.

Lopulta pääsin sitten Helsinkiin, kellon ollessa jo n. 22 sunnuntai-iltana. Seuraava yllätys odotti liukuhihnalla matkalaukkuja odotellessa. Laukkujen saapuessa hihnan täyttyessä ja ihmisten löytäessä omat nyssäkkänsä jäin lopulta ihmeissäni seisomaan laukuista tyhjän hihnan viereen. Eivätpä tulleet laukut samassa koneessa missä itse tulin:D Pääsin selvittämään ongelmaani matkatavaraselvitykseen ja sieltä kerrottiin, että toinen laukuista oli saapunut jo aiemmin ja toisen oli määrä saapua n. vajaan tunnin kuluttua Helsiki-Vantaalle laskeutuvassa koneessa! Aikamoista, meitsi ja laukut matkasimme kaikki eri koneissa. Enpä tiedä missä mentiin pieleen mutta pääasia että sain laukkuni takaisin. Toisen sain siis messiin kentältä ja toisen hain maanantaina Lappeenrannan matkahuollosta. Seikkailuja laukkujen kanssa tosiaankin...

Isä tuli hakemaan minua kentältä ja kello lähenteli jo kahta yöllä kun pääsin Lappeenrantaan. Nyt olen viettänyt kuluneet päivät rentoillen vanhempien kotona ja huomenna suuntaan kohti Jyväskylää. Oli muuten hienoa maistaa taasen ruisleipää, rentoutua saunassa, tavata kotijoukkoja, paria Lpr:n frendiä ja nauttia kotioloista pitkän reissun jälkeen!

Edessä oleva syksy tulee olemaan kiireinen, pääsen tositoimiin jo heti ensi viikolla kun aloitan tutorina uusille psykan opiskelijoille. Haastava, mutta mielenkiintoinen pesti tiedossa! Hienoa on myös päästä näkemään kavereita ja vaihtamaan kuulumisia kesän ajalta. Konsan puolellakin on tulossa varmasti tekemistä, mutta tuntuu että voimia uusiin koitoksiin riittää. Vietin nimittäin todella mieleenpainuvan kesän ensin Miehikkälän metsiköissä leireillen ja loppukesän toisella puolella maapalloa. On ainakin mitä muistella vanhana keinutuolissa:D Suuri kiitos vielä kummitädilleni Eliselle ja hänen miehelleen Joelle tilaisuudesta päästä vierailemaan Ameriikan mantereella, itseasiassa nyt jo kuudennen kerran elämäni aikana. Oli loistokas matka! Nyt katse kohti syksyä, uusia haasteita, ihmisiä ja opiskeluelämän rientoja! Lopuksi vielä lainauksen muodossa UB:n näkemys elämästä Ameriikassa.


"Haluan asua Ameriikassa
haluan kastua Ameriikassa
haluan paisua Ameriikassa
haluan vaipua Ameriikassa"

Ultra Bra: Lähetystyö

Taalta tullaan Suomi!

Huhuh, uskomatonta mutta totta. Niin on reilut viisi viikkoa vierahtanyt akkia ja tassa sita ollaan viimeista iltaa viettamassa Usan:n puolella. Huomenna lauantaina (kello paikallista aikaa reippaasti jo yli puolenyon kun tata kirjottelen) koneeni lahtee siis takaisin kohti Eurooppaa. Tarkoitus olisi saapua Suomen maille sunnuntaina alkuillasta. Koneen vaihto on taas tuttuun tapaan Koopenhaminassa ja onhan sita koneessa istumista, eka setti vajaa 10h Seattlesta Koopenhaminaan ja sielta viela puolisentoista tuntia Helsinkiin. Kivuttomasti lento meni tanne tullessakin joten tuskin mitaan suuria onkelmia tulee olemaan:)

Talla viimeisella viikolla olen viela pyrkinyt ottamaan viimeiset ilot irti taalla oleskelusta ja tekemaan kaikkea sellaista mita Suomessa en valttamatta pysty tekemaan. Yksi kohokohta oli uuden Batman -elokuvan, The Dark Knightin uusintakatselu, talla kertaa Seattlen IMAX-teatterissa, joka sijaitsee keskella Pacific Science Centeria Space Needlen vieressa. IMAX on tunnettu siita, etta teatterin valkokangas on valtava ja se pystyy nayttamaan elokuvan tarkemmalla resoluutiolla ja laadulla kuin normaali laajakangas. Oli muuten kokemisen arvoinen elamys! Elokuvan nahneet muistavat varmasti hienot kamera-ajot seka monet ilmakuvat, jotka nyt varsinkin isolta screenilta katsottuna nayttivat uskomattomilta:) kangas oli valehtelematta reilut 15m korkea! Olin taysin fiiliksissa penkissani ja koko leffa tuntui nain toisen katselukerran jalkeen viela entista paremmmalta. Monet Jokerin legendaarisista letkautuksista ovat muuten olleet puheen- seka vitsinaiheina minun & Joen monissa mahtavissa keskusteluissa koko taalla oloni ajan ja vielapa saaneet aivan uusia absurdeja ulottuvuuksia..."Why's so serious??:D" Elokuvan jalkeen otin viela monoreilin keskustaan ja vietin muutaman tunnin Seattelen kaupungin vilinassa ennen bussimatkaa takaisin Issaquah'aan.






Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista talla viikolla oli ehdottomasti hummereiden syonti eile Elisen & Joen luona. Hummerit saapuivat aamulla aikaisin postilahetyksena Mainesta postipaketissa ja elavina:D illalla otimme ne esille laatikoista ja siella odotti kolme kookasta hummeria ilmielavina meriheinien seassa. Oli pakko ottaa fotoja hummereista kun kerran ekaa kertaa elamassani paasin niita nain lahelta seuraamaan. Ikava kylla en niiden kanssa kauaa ehtinyt ystavysta niiden kanssaan silla naita kolmea odotti pian julma kohtalo nimeltaan kiehuva vesi. Olin aistivinani Elisen keittiossa tuona iltana saalistus/metsastajahenkisyytta keittaessani omin kasin nuo hummerit, mutta eipa siina pahemmin auta surkutella niiden kohtaloa:D. Jostain se ruoka on saatava ja nyt oli noiden merenelavien aika uhrautua.

Ja mita tulee itse hummereiden makuun niin olihan se erittain hyvaa:) En ole rapujuhlissa ikina kaynyt joten tana elokuisena iltana paasin suoraan maistamaan vahan isompaa "rapua":D Hummerin panssarin rikkomiseen on olemassa eri tyokaluja jotka tulivat tutuiksi tuon illan aikana. Melko nopeasti, Elisen viisaiden neuvojen avulla, paasin hummeriin kasiksi. Naiden kuten muidenkin merenelavien syominen on usein aikaavievaa puuhaa silla syotavan osan loytamiseksi tulee tehda tyota, sisaltaa se sitten ruotojen irroittamista tai panssarin rikkomista. Mutta kuten vanha viisaus kertoo, hyvaa kannattaa odottaa. Ruokakulttuurimatkani saldoon tuli jalleen uusi mahtava kokemus, silla eihan tuoretta hummeria ihan joka paiva saa!





Tanaan olen pakkaillut kamoja ja tullut siihen tulokseen etta tavaraa on taas kerran enemman kuin tanne tullessa. Joudun lainaamaan taalta isompaa laukkua silla kaikki tavarani eivat aivan mahdu Suomesta mukaan ottamaani laukkuihin. Lisaksi, taalla paassa lentokentilla ollaan nykyaan melko tarkkoja matkalaukkujen painosta, silla helposti paasee pulittamaan extraa jos vaa'an viisari heilahtaa yli sallitun rajan. Syyna kesan sesonkiaika ja tietysti osaksi vaikuttamassa ovat kohonneet polttoainekustannukset ympari maailman. Kuitenkin taman paivan ahellyksen jalkeen tavarat alkavat olla hyvalla mallilla ja huomenna ei tarvitse suorittaa surullisen kuuluisaa viimeisen paivan paniikkipakkausta. Koneeni lahtee onneksi vasta klo 18 jalkeen joten aikaa on viela aamulla nauttia viimeisesta paivasta taalla. Tarkoituksena on kayda aamulla viela tsekkaamassa Seattlessa sijaitseva Washingtonin yliopisto ja katsella viimeisia maisemia taalla ennen kotiin paluuta.

Hieno reissu on ollut ja unohtumattomia hetkia on ollut paljon! Mieleton tilaisuus on ollut asua taalla Elisen ja Joen luona! Suuri kiitos heille:) Mukava on palailla Suomeenkin, kuhan ei nyt liian kylmaa olisi kun taalla on paassyt parin viime paivan aikana lampiman saan pariin. Mutta pidemmitta puheitta, tama matka alkaa olla paketissa. Kohta nahdaan Suomessa!

Fiilistelya Red Hot Chili Peppersin, Beer Pongin ja kuuman saan keskella

Uskomatonta mutta totta, silla niin on tama kuukausi kaantyntyt yli puolenvalin ja sehan tarkoittaa sita etta kohta on suuntana jalleen koti-Suomi. Kuukausi taalla meren takana on mennyt akkia ja tassa nautitaan siis viimeisista paivista, silla lauantaina suuntaan kohti Seattle-Tacoman lentokenttaa. Aikamoinen kasa tavaraa taalta on tulltu ostettua ja viela tulen ostamaankin joten ainakin yksi extralaukku kaikelle kamalle (vaatteet, yms..) on tarpeen:D Ei ole voinut vastustaa kiusausta kun halvalla on saanut tavaraa ja eipa tarvii sitten heti Suomesta ostella uutta.

Viime viikko oli oikein onnistunut ja saakin suosi paremmin kuin hyvin. Loppuviikosta sain nauttia jopa liian kuumasta saasta (asteet valilla jotain 30-35 celsiusta) kun lahdin viikonloppureissulle Portlandiin Oregoniin moikkaamaan Kylea, johon tutustuin viime kesan reililla Roomassa palloillessani. Nyt saa on viilennyt huomattavasti viikonlopun jalkeen, tanaan asteita oli vain n. 20. Viime viikolla Joella oli asiaa venalaiseen konsulaattiin Seattlessa ja lahdin mukaan. Samalla reissulla kavimme eraassa liikkeessa nimeltaan Bischofberger Violins, joka siis nimensa mukaisesti on erikoistunut viuluihin ja muihin jousisoittimiin. Tutustumisen arvoinen kauppa, loysyin sielta uuden kielisetin viuluuni. Muutamia viulujakin katselin, mutta hinnat olivat sen verran pilvissa etta aikohan talla entisella viela soitella vahan aikaa:P

Keskiviikkona kavimme Elisen kanssa Bellevuessa, kavimme paikallisessa isossa ostoskeskuksessa ja nalan yllattaessa marssimme heti ostoskeskuksen vieressa olevaan raflaan nimeltaan the Cheesecake Factory. Kyseinen ravintola on suuri ketju taalla USA:ssa, ja silla on toimipaikkoja ympari maata. Nimestaan huolimatta tassa paikassa tarjoillaan muutakin kuin juustokakkuja, nimittain menu on niin laaja etta ruoan valintaan turhautui yksi jos toinenki minuutti. Valinnanvaraa tuntui olevan jo liikaa, yrita siina sitten paattaa kohtuullisessa ajassa mika listan 50 (oli niita kai enemmankin) ruokalajista olisi maistamisen arvoinen. Elise varoitteli etukateen, etta kyseinen ravintola on tunnettu varsinkin suurista annoksistaan. No, eipa ole tuo paikka ainoa josta saa paljon ruokaa. Paatimme kuitenkin jakaa annoksen mika osoittautui erittain toimivaksi ideaksi. Tunsin annoksen saapuessa itseni melko voimattomaksi, ruokailulautanen oli valehtelematta samoja kokoja kuin Suomessa tarjoiluvati tms...oli siina syomista kahteen, hmm..Pekkaankin?:D

Torstaina ennen lahtoani Portlandiin kavin tsekkaamasssa Issaquahissa sijaitsevan Sammamish-biitsin. Olen siella kaynyt muillakin Usan reissuillani, ja paatin nyt verestaa muistoja silla jo torstai oli hyvin lammin paiva. Hauskaa oli chillailla rannalla, ottaa vahan aurinkoa ja kayda uimassa. Oli vesi muuten melko paljon lampimampaa kuin kaydessani pulikoimassa yllattavan kylmassa Tyynessameressa viikko sitten.

Perjantaina lahdin siis reissulle n. 200 mailin paahan Portlandiin, Oregoniin. Olin Kylen kanssa yhteyksissa alkukesasta ja kerroin hanelle tulevani hoodeille muutamaksi viikoksi. Oli mahtavuutta etta saatiin aikaiseksi tama tapaaminen ja vietinkin loisteliaan viikonlopun Kylen ja hanen kavereidensa luona. Lahdin Seattlesta bussilla iltapaivalla kohti Portlandia. Huomasin kylla viikonlopuna aikana etta yleisten kulkuneuvojen taso ja aikataulujen paikkansapitavyys eivat ylla Suomen tasolle. Kai siina selityksena on se, etta taalla vaan yleisesti oma auto on niin paljon yleisempi kulkuneuvo kuin muualla etteivat julkiset ole paasseet kilpailemaan ykkosasemasta matkustuksen suhteen. Yllatyin Seattlen bussiaseman melko raihnaisesta kunnosta, talla kertaa kaikki ei ollutkaan suurta Ameriikan malliin vaan asema oli itseasiassa melko pieni, ahdas ja kuuma, varsinkin tuona helteisena perjantaina.

Bussimatkan piti kestaa nelisen tuntia mutta lopulta huomasin istuneeni linja-autossa kuusi tuntia, oltiin siis perille paastyamme kaksi tuntia myohassa. Matkalla jouduimme uskomattomiin ruuhkiin, tuli taysin deja vu -meininki matkalla Olympiaan, silla ajoimme moottoritiella aina Olympiaan asti n. 20-30 mailia tunnissa, aivan kuten viime viikolla lahtiessamme road tripille kohti etelaa! Viereeni istahti melko isokokoinen kaveri, jonka takia jouduin valilla melko ahtaalle yrittaessani loytaa sopivaa asentoa:D no, mp3 soimaan ja unta palloon niin johan helpotti. Jossain valissa matkaa bussi oli jo tupaten taynna, joten kaikki halukkaat eivat edes mahtuneet enaa kyytiin. Onneksi sentaan kylmailmastointi pelitti, muuten olisi ollut kyseessa ehka elamani pisimmat kuusi tuntia...

Lahella Portlandia matkaamme hidastutti myos heti motarin vieressa naemma vain pari tuntia ennen sinne saapumistamme riehunut ruohikkopalo, joka onneksi oli saatu hallintaan. Yritin myos lahettaa omasta puhelimestani tekstaria Kylelle etta nyt tullaan hieman myohassa mutta jostain syysta ei mennyt viesti ikina perille. Onneksi apu loytyi, soitin lopulta Joelle ja han ystavallisesti toimitti sanan eteen pain.

Joka tapauksessa, paasin lopulta perille the Rose Cityyn, kuten Portlandia tuttavallisesti kutsutaan. Oli hulppeaa nahda Kyle, vaihdoimme kuulumisia buoden ajalta. Juttua riitti, hankin oli nimittain kuluneen kesan toissa lasten kesaleireilla kuten minakin, joten oli mielenkiintoista vaihtaa kokemuksia tuostakin aiheesta. Kyle asuu aivan Portlandin vieressa sijaitsevassa Lake Oswegossa suuressa talossa muutamien kavereiden kanssa. Kommuunitalo siis kyseessa, siistia! Taloon kuuluu kaksi kerrosta monine huoneineen lisattyna viela todella mittavalla terassilla. Kylen frendit osoittautuivat todella mukaviksi tyypeiksi, joiden kanssa oli erittain helppoa tulla toimeen.

Perjantai-iltana saavuttuani ja murua rinnan alle saatuani katseltiin porukalla olympialaisia, kova oli muuten pojilla kannustus oman maan sankareita kohtaan, mika on tietysti aivan kohdallaan. Ei paljoa nakynyt tuona paivana Suomen sankareita ruudussa, ainakaan kyseisella kanavalla. Illalla lahdimme kohti keskustaa, jossa kavimme mm. eraassa keskustan korkeimmista rakennuksista. Kerroksia oli kaiken kaikkiaan 30 ja kolmanneksi ylimmasta kerroksesta loytyi baari, jsota avautui uskomattoman hienot nakymat kaupunkiin. Mikas siina oli ollessa. Talla kertaa oli passikin mukana varmuuden vuoksi, Seattlessahan Experience Music Projectissa ihmeellisista syista ei hyvaksytty ajokorttiani lailliseksi dokumentiksi...Loppuillaksi/alkuyoksi siirryimme viela paikalliseen irlantilaiseen baariin, jossa tunnelma oli kohdallaan ja meininki katossa.

Lauantaina oli aivan tuskaisen kuuma paiva; aurinko porotti ja kaivattua tuulenhenkaysta ei kuulunut. Viimein herattyamme lahdimme Kyle, hanen kaksi kaveriaan ja mina Portlandin lahistolla sijaitsevan joen rantaan biitsille, jossa vierahtikin parisen tuntia. Eipa paljon energiaa riittanyt muuhun kuin makoiluun ja vedessa lillumiseen. Oli muuten joen lampotila taydellinen melko kovasta virtauksesta huolimatta.

Illalla vietimme laatuaikaa olympilaisten, leffan seka mm. juomapelien parissa. Oregonin asukit opettivat minulle USA:ssa opiskelijoiden keskuudessa suositun pelin nimeltaan Beer Pong, joka osoittautui todella hyvaksi. Pitaakin vieda tama Suomeen opetettavaksi niille kavereille, jotka eivat pelia viela tunne;) Ilta kului hienosti juhlien musiikin soidessa, soittolistalla mm. mahtava orkesterin Red Hot Chili Peppersin hitteja. Oli myos mielenkiintoista vertailla mm. opiskelijoiden asemaa USA:n ja Suomen valilla ja vaihtaa kokemuksia opiskelusta. Nama kaverit olivat melkoisen yllattyneita mm. Suomen opintotukijarjestelmasta, USA:ssahan kun jo lukukausimaksut yliopistoissa ovat paatahuimaavia.



Sunnuntaina kavimme Kylen kanssa katsomassa Portlandin muutamia nahtavyyksia. Portland on mielestani sympaattinen kaupunki, jossa tuntuu olevan helppoa liikkua. Se on mukavan valittoman oloinen eika proystaile suureellisuudellaan. Keskusta on melko kompakti ja rakennukset ovat suurimmalta osaltaan melko matalia, verrattuna mm. Seattleen. Eras niista oli valtava kirjakauppa, josta loytyi kirjaa ja muuta oheismateriaalia hyllykaupalla. Loysin sielta myos suomalaisen kirjallisuuden osaston, kirjoja oli osastolla jopa pari rivia. Bongasin sielta ainakin Aleksis Kiven tuotantoa ja muutamien, ei niinkaan minulle tuttujen suomalaisten teoksia. Myos Bush-aiheiset koirankeksit loytyivat eraasta hyllysta kuten alhaalla nakyy!:D eipa taida loytya paljoa nykyista USA:n presidenttia ihannoivia ihmisia tuosta citysta...



Kavimme maistamassa myos eraan suositun jatskibaarin, The Cold Stone -paikan antimia. Paikka on siita erikoinen, etta annokset tehdaan sotkemalla yhteen eri jatskeja eri altaista ja mukaan lisataan usein myos keksia tms. makunautinnon saavuttamiseksi huippuunsa. Valinnanvaraa oli taas kerran paljon ja lopulta paadyin minttusuklaa+cookie-yhdistelmaan joka oli hyva valinta. Alhaalla tyytyvainen mies jatskikulhon aaressa.





Kyle saattoi meitsin juna-asemalle ja toivotin hanet suuresti tervetulleeksi Suomeen. Ehkapa se joskus viela toteutuu. Toin muuten mukanani hanelle tuliaisia Suomesta, sisaltaen Halvan salmiakkia, Nightwishin levya ja Sisuja. Oli ikimuistoista nahda Kylen ja hanen kavereidensa reaktiot kasvoilla heidan maistaessaan tuota mystista makeista, salmiakkia, joka ei muuten monenkaan mielesta ollut kovinkaan hyvaa. Sanoivat makua muka liian suolaiseksi..ihme porukkaa, eivat ymmarra hyvan paalle:D Juna oli tasoltaan parempi kuin bussi, mutta saavuimme Seattleen vajaa puoli tuntia myohassa, silla jouduimme odottamaan heti alkumatkasta erasta laivaa. Kyseinen alus tukki tiemme, silla rautatiesilta nostettiin siksi aikaa ylos. Tuli mieleen, ihme ettei junan aikatauluja ole synkronoitu laivan saapumisaikojen kanssa yhteensopiviksi. Alhaalla ensimmaisessa kuvassa Portlandin keskustaa ja sen alapuolella mina & Kyle rautatieaseman liepeilla.





Junamatka sujui muuten hyvin, tuli nukuttua koska viikonloppuna unet jaivat melko vahille. Juttelin alkumatkasta eraan vanhemman miehen kanssa, ja tuli siina kerrottua viime kesan reiliseikkailuista, nyt kun kerran junassa oltiin. Kaiken kaikkiaan viikonlopusta jai kateen hienot muistot. Issaquah'aankin paasin takaisin ehjana, innokkaana kohtaamaan viimeisen viikon seikkailut. Kavin muuten ensimmaista kertaa USA:n maalla ollessani parturissa taalla Issaquah'ssa, 24 dollariin sisaltyi leikkaus, pesu seka niskahieronta:D Ei ollut kyseinen lysti hinnalla pilattu ja poistuin parturista hiukset siistimpina ja olo rentoutuneena.

Tama ilta sujui leppoisasti katsellen telkkarista mm. David Lettermanin talkshowta, jota on muuten tullut seurattua taalla muutamia kertoja. Innostuimme myos soittamaan Joen kanssa yhdessa muutamia biiseja seka sain hanelta opetusta kitaran alkeista. Innostuin kitaranrampytyksesta toden teolla, pitaa ehdottomasti jatkaa opiskelua. Tietysti vastapalvelukseksi annoin Joelle pikakurssin viulunsoiton ihmeelisesta maailmasta. Hyvin Joe kylla parjasi ensimmaisella viulutunnillaan, joten eikohan se Sibeliuksen viulukonsertto kohta ala sujumaan:)

Lansirannikon ihmeita tutkimassa

Takaisin Issaquah'ssa! Olipa muuten upea reissu jolta toissa yona palailin takasin. Paljon tuli nahtya muutaman paivan aikana, kilometrejakin tuli taitettua reippaasti yli 1000:D Kerran kun reissuun lahtee niin ei sita ihan pikkumatkoja lahdeta tekemaan...Matkamme Elisen ja Joen kanssa pitkin lansirannikkoa kulki aina taalta Washingtonin osavaltiosta Oregonin ja Kalifornian kautta takaisin Seattlen tienoille. Lahdimme lansirannikon valloitukselle perjantaina ja palasimme matkaltamme maanantai-tiistai -valisena yona.

Perjantaina paasimme tien paalle iltapaivalla ja paatimme syoda lounaan Seattlen Ikea:ssa, joka sopivasti osui reitin varrelle matkalla etelaan. Tulipa kotoinen olo, kun paasi ahmimaan tayden lautasellisen lihapullia ja perunamuussia. Jalkiruoaksi oli pakko kayda ostamassa ruotsalaisesta ruokamarketista levyllinen Marabouta tulevalle matkalle. Hyva korvike, vaikkei Fazeria mikaan voita! Muuten Ikea naytti aivan samalta kuin vastaavat myymalat Suomessa. Ainoa vaan, ettei kaytavilla olevissa opastuksissa nakynyt ruotsin kielta, kuten koto-Suomessa olevissa mestoissa. Vetasin myos jatskin, joka tuttuun tapaan (kuten ei lihapulla-annoskaan) ollut hinnalla pilattu.



Ikean jalkeen, mahat taynna, jatkoimme kohti Washingtonin etelaosaa. Meilla ei ollut etukateen varattuna hotelleja, menimme melko lailla fiiliksen mukaan (mika sopi ainakin minulle paremmin kuin hyvin, sitahan lahinna oli koko viimekesainen reilimme Mikon kanssa). Elise oli tsekannut joitakin majapaikkoja etukateen mutta sen suurempia suunnitelmia tien paalle lahtiessamme emme tehneet. Matkamme alku alkoi tosin hieman takkuisesti, silla osuimme perjantain pahimpaan ruuhka-aikaan, ja kaistat mottoriteilla alkoivat tayttya uhkaavasti heti Ikeasta lahdettyamme. Liikenne oli erittain hidasta aina Washingtonin osavaltion paakaupunkiin, Olympiaan asti, jonne Seattlesta on perati 60 mailia! Joe ajoi alkumatkan ja otin siina unta palloon. Valilla havahduin unestani ja aina heratessani olimme keskella ruuhkaa. Onneksi trafiikki hellitti Olympian jalkeen ja paasimme etenemaan nopeammin kohti Oregonia.

Paasin itse kuskin paikalle Oregoniin saavuttuani ja ajoin meidat aina Salemiin asti, jossa pysahdyimme syomaan iltapalaa. Lihapullat ajoivat hyvin asiansa koko paivan joten illalla ei suuria maaria safkaa tarvinnut napaan ahtaa. Olimme jumittaneet ruuhkassa melko kauan, joten Salemiin saavuttuamme kello alkoi lahennella jo yhdeksaa. Tarkoituksenamme oli ajaa Eugeniin, ja etsia sielta yopaikka. Mutta kuinkas sattuikaan, satuimme jotenkin ihmeellisesti ajamaan kyseisen kaupungin ohi:P Kello alkoi tuossa vaiheessa lahennella jo keskiyota joten majapaikan loytaminen alkoi olla ajatus numero uno meilla kaikilla.

Paatimme pysahtya kylaan nimelta Cottage Grove, josta loysimme yopaikan nimeltaan "Village Green". Paikka ajoi asiansa, puitteet olivat ok, tosin remppaa tehtiin parhaillaan ja alkuyosta, viela meidan ollessamme hereilla jutellen paivan tapahtumista sahkot katkesivat huoneestamme. Kuulimme respaan soittaessamme etta emme olleet ainoat pimeyteen joutuneet, sahkot olivat poikki koko Vihreasta Kylasta. Respan nainen vain totesi tyynesti tallaista joskus tapahtuvan..:D Alla olevassa kuvassa mina, Elise ja Village Greenin sisaankaynti.



Lauantaiaamunaa aamiaisen jalkeen jatkoimme matkaamme kohti kaakkoisosaa Oregonia, tarkoituksena matkata paivan kuluessa kohti Crater Lake:a, USA:n syvinta jarvea, joka on syntynyt kauan, kauan aikaa sitten tulivuoren rajahdyksesta. Ennen lahtoa tutustuin aamupalalla Oregonin paikalliseen herkkuun, jonkin sortin sampylaan, jota tarjoiltiin vaalen kastikkeen kanssa. Erikoista...mutta tulipa maistettua. Matkalla kraaterijarvelle kuljimme mahtavien maisemien lapi. Lahtiessamme Cottage Grovesta pysahdyimme ensin pikkukaupunkiin, Oaklandiin, joka muuten vaikutti taysin autiolta tuohon aikaan paivasta. Kavimme parissa kaupassa ja saimmekin selville, etta lahikaupungissa oli kyseisen viikonlopun aikana festivaalit, joita katomaan monet olivat lahteneet.

Eraasta Oaklandin myymalasta loytyi oma viiniosasto, ja mika parasta, saimme maistaa muutamia paikallisia viineja. Kavi ilmi, etta reilun kymmenen mailin paassa Oaklandista sijaitsi Henry's Estate, viinitila, josta osa viineista oli kotoisin. Paatimme poiketa reitiltamme sen verran, etta vierailimme kyseisella tilalla. Meitsillekin viinitilat olivat uusi kokemus, en ole aiemmin niilla kaynyt. Ja nyt, ollessani yli 21 v viineja sai myos maistaa, jeaa! Hauskaa oli, etta henryn tilalta eraalta seinalta loytyi maailman kartta, johon sai kiinnittaa nastan oman kotimaan kohdalle. Ei muuten nakynyt Suomen kartalla yhtaan nastaa, joten saimme Elisen kanssa kunnian olla ensimmaiset.





Matkalla Oaklandista eteen pain maasto muuttui melkoisesti. Tahan mennessa ymparisto oli ollut melko rehevaa, mutta siirtyessamme kohti Crater Lakea luonto muuttui melko karuksi. Olimme valilla kokonaan kuivan heinan ymparoimana, sielta taalta pisti esiin pieni kituva pensas. Tosin vuorten rinteilla puustoa naytti valilla olevan enemmankin. Metsapalovaara oli huipussaan, huomasin varoituskyltteja korkeasta vaara-asteesta.

Paastyamme sisamaahan luonnon vihreys alkoi taas ymparoida meita ja siirryimme reitille, joka seurasi vuorten keskella virtaavaa Umpqua-jokea. Oli muuten uskomattoman hienoja maisemia, pysadyimme valilla tutkimaan maisemia, alla olevassa kuvassa Umpqua-joki, johon oli pakko varpaansa tyontaa.



Lahestyessamme Crater Lakea nousimme koko ajan korkeammalle ja maisemat vaan paranivat. Vihdoin lahestyimme Crater Laken kansallispuistoa, ja tiedan, etta sen hetken, kun kiipesin ensimmaisen kerran katsomaan tuota luonnonihmetta ja nain tuon valtavan jarven en sita ikina tule unohtamaan. Oli se sen verran siistii:)



Crater Laken kansallispuisto sijaitsee kalderassa, eli romahtaneen tulivuoren, Mt. Mazaman yläpuolella. Mazama purkautui ja samalla romahti 7000 vuotta sitten. Kaldera on sittemmin täyttynyt vedellä, jolloin paikalle on kraatterijärvi. Kraatterijärven syvin kohta on jopa 597 metriä syvä, ja se on Yhdysvaltojen syvin järvi. Sanotaan, etta Ameriikassa kaikki on suurta ja niin oli myos tuo nahtavyys. Hiljaiseksi veti taman miehen, jaljella oli oikeastaan mykistyneisyyden, hammastyksen ja kunnioituksen tunteet luonnonvoimia kohtaan. Mielenkiintoista oli viela se, etta keskella jarvea on saari, jolle on annettu lempinimi Wizard Island sen velhonhattua muistuttavan ulkonaon vuoksi.



Alla olevassa kuvassa mukana myos kummitatini mies Joe.



Yritimme saada yopaikan kansallispuiston alueella sijaitsevasta hotellista, mutta yhtaan huonetta ei ollut jaljella. Eipa sinsansa kovin yllattavaa, silla monet muutkin vierailevat kyseisella alueella. Paatimme parisen tuntia kraaterijarven lumoissa viihdyttyamme jatkaa matkaamme ja loysimme lopulta itsemme pienesta kaupungista nimeltaan Shady Cove, joka sijaitsi jonkin verran Crater Lakesta etelaan. Saimme sielta majapaikan ja eipa tarvinnut unta sina iltana paljoa odotella, viereisen meksikolaisen ravintolan tayttavien ruokien jalkeen simmut painuivat akkia kiinni.



Sunnuntaina suuntasimme kohti Kaliforniaa. Paiva valkeni taydellisena, aurinko paistoi pilvettomalta taivaalta ja lampotila oli noin 30 astetta. Matkasimme etelaan, kavimme matkan varrella Grants Pass -nimisesssa kaupungissa ja jatkoimme sielta Kalifornian rajalle. Sunnuntaina koitti matkamme toinen huippukohta, nimittain punapuumetsat. Olen joskus kuvissa nahnyt kyseisia puita, mutta kuten monet muutkin asiat, omin silmin nahtyna saa parhaimman elamyksen. Sama juttu kavi punapuiden kanssa, ne puut ovat jattilaismaisia, joten eipa niita turhaan pideta maailman korkeimpina puina:D Vanhojakin ovat kuin mitka, parhaimmillaan ne voivat elaa yli 2000 vuotta. Alla olevassa kuvassa hieman perspektiivia, millainen on puun halkaisija ja kuinka pieneksi Pekka tunsi itsensa niiden keskella.



Punapuiden esiintyvyys on hyvin rajattu, niita kasvaa vain Tyynenmeren rannikon läheisyydessä Lounais-Oregonissa ja Luoteis-Kaliforniassa. Oli todella upeaa kayda katsomassa punapuita, metsaan paasi tekemaan lenkin autolla, mutta teimme lisaksi kavellen pienen retken syvalle metsaan. Tunnelma oli erikoinen tuossa metsassa, puut olivat niin suuria ja metsa niin tiheaa, etta tuntui kuin aurinko haamotti jossain kaukana puiden takana, toisessa maailmassa. Hyvin erilaista kuin samoilu tutuissa manty- ja kuusi -metsissa Suomessa.

Illaksi asetuimme Crescent Cityyn, Tyynenmeren rannikolla sijaitsevaan Lighthouse Inniin, joka osoittautui varsin mukavaksi ja leppoisaksi paikaksi. Nautin suuresti meren laheisyydesta ja sen tuoksuista hamartyvassa sunnuntai-illassa. Maanantaiaamuna pakkasimme kamat ja kaansimme kelkan kohti pohjoista. Teimme melkoisen urotyon, silla ajoimme Kaliforniasta aina Issaquahiin asti kyseisen paivan aikana. Matkaa tuli taitettua yli 800 kilmetria, mistaan pienesta valimatkasta ei siis ollut kyse. Kuljimme alkumatkan rannikoreittia pitkin aina Florence -nimiseen kaupunkiin asti, jossa uskaltauduin kaymaan uimassa meressa. Vesi ei nyt mitaan jarin lamminta ollut, rannalla tuuli todella paljon mutta sisukas suomalainenhan menee kun on niin paattanyt! Aallot olivat isoja, ja mieleenpainuva kokemus muutenkin oli kayda pulahtamassa.



Ohitimme muuten matkustaessamme rannikkoa pitkin mielenkiintoisia paikannimia, yksi niista oli Denmark, jossa meidan oli tarkoitus pysahtya lounaalle mutta kyla oli ohitse ennen kuin tajusimmekaan eika yhtaan ruokapaikkaa nakynyt. Olipa pieni Tanska...Uintireissuni jalkeen otimme suunnan kohti sisamaata, Eugenea ja talla kertaa onnistuimme paasemaan kaupunkiin:D Kyseinen city vaikutti elavaiselta mestalta, kyseinen paikka on suuri yliopistokaupunki ja jolloin tavalla se toi mieleeni Jyvaskylan, ehkapa juuri suuren opiskelijamaaran vuoksi. Opiskelijoiden suuri maara todellakin nakyi Eugenen katukuvassa ja ravintolaa ja baaria oli moneen lahtoon.

Eugenesta siiirryimme moottoritielle, jota pitkin ajoimme aina Seattleen asti. Moottoritie oli kuuma, kaupunkien valot mulle huusi ja liikenne pelitti varsin hyvin aina perille asti:D Kello oli kaksi yolla kun ajoin auton pihaan ja reissu oli onnistuneesti heitetty!

Mt. Rainier valloitettu!

Tiistaina koitti vihdoin paiva, jolloin otin auton alle ja lahdin suunnistamaan kohti Mt. Rainieria. Kirjoitin viime merkintaani virheellisesti, etta vuori sijaitsee n. vajaan 100 kilsan paassa Seattlesta mutta olihan se matka hieman pidempi. Matkaa yhteen suuntaan kertyi perati n. vajaa 200 km mutta innokkaana ajajana ja uusiin maisemiin tutustuessa reissu meni akkia. Tuon matkan aikana tuli taas kerran havahduttua siihen faktaan, etta kuinka paljon tassa maassa onkaan autoja! Tietty kustannukset heti ajokortin hankkimisesta alkaen ovat paljon Suomen hintoja alemmat ja bensakin on talla hetkella puolet Suomen hinnasta. Paikalliset ovat tosin melko kauhuissaan kohonneista bensan hinnoista mutta halvalta se tuntuu suomalaiselle...

Autokannan paljous siis hammastyttaa, esim. tana iltana kavin lenkilla eika muuten tullut paljon ketaan jalankulkijoita vastaan. Aika yksikseen sai kaduilla kuljeskella. Eri juttu on tietty isompien kaupunkien, kuten Seattlen keskustassa. Lahes kaikkialla nahtavat Drive-in kaistat esim. postissa ja Starbucksissa (aivan, jopa kyseisella kahvilalla on joissain paikoissa omansa) tuntuvat jo aivan normaalilta nain parin viikon oleskelun jalkeen. Tosin ajoittain tulee mieleen kysymys, eivatko amerikkalaiset sen verran voisi takapuoltaan penkista nostaa ja kavella sen parikymmenta metria kahvilaan:D

Paivareissu tulivuori Rainierille oli taytta mahtavuutta! Kyseinen vuorihan sijaitsee Cascades -vuoristossa, joten maisemat matkalla vuoren juurelle olivat henkeasalpaavia. Maaranpaani oli kohde nimeltaan Paradise Inn, josta loytyy hotelli, vierailukeskus ja muutamia mokkeja innokkaille vaeltajille. Mt. Rainierin ymparille on tehty kokonainen kansallispuisto, jonne saapumisesta ilmoitettiin selvasti tien ylapuolelle pystytetyssa kyltissa. Lahdin matkaan aamupaivasta, nappasin mukaan Krispy Kreme -donitsipaikasta uunituoretta matkaevasta ja sitten mentiin.

Matkani Paradiseen (sopiva nimi muuten paikalle, maisemat siella olivat nimensa veroisia) kestikin hieman odotettua 2,5 h kauemmin silla ylhaalla vuoristossa oli menossa melko massiiviset tietyot. Tieta vuoristossa oli vain yksi kaista/suunta ja tien kunnostamisen takia liikenne ohi ohjattu aina yhdelle kaistalle kerrallaan, minka takia muodotui valilla melko pitkatkin jonot. No, eipa ollut hataa, ilmastointi pelasi (tiistaina ihmisia taalla hemmoteltiin n. 30 asteen lammolla) ja stereot luukuttivat musiikkia:)

Yllattavaa oli, etta kaantyessani Paradiseen alueelle aikovilta perittiin sisaanpaasymaksu. Henkiloautolta hinta oli 15 dollaria, mutta eihan siina auttanut muu kuin maksaa. Juttelin Elisen ja Joen kanssa asiasta myohemmin illalla saavuttuani takaisin Issaquah'aan ja he kertoivat etta tama tullimaksu on melko tuore juttu. Anyway, jatkoin matkaa maksettuani ja loppua kohden tie vain jyrkkeni ja maisemat paranivat. Hauskaa ja joiden mielesta ehka pelottavaakin on se, etta suurimmassa osassa tieta huipulle ei ollut lainkaan aitoja tien reunassa! Tie kiemurteli kaarmemaisesti ja mutkaa riitti. Tulipa mieleen etta siina hieman huolimattomampi kuski voisi helposti olla jyrkanteen reunalla ja siina olisi sen reissun paatos...



Oli muuten pakko pysayttaa auto usempaan otteeseen ja ottaa fotoja, onneksi sita varten tien reunaan oli rakennettu pysahdyspaikkoja, joissa kuvien otto onnistui mainiosti. Eraalla pysahdyspaikalla eras pariskunta tuli kysymaan, josko voisin ottaa heista kuvan ja tietysti suostuin. Juttelimme heidan kanssaan kaikenlaista ja kavi ilmi, etta mies oli kotoisin Norjasta. Oli mukava vaihtaa kuulumisia, kerroin tietty etta Suomesta ollaan ja nailla kulmilla asustellaan viiden viikon ajan.



Paastyani Paradiseen vietin parisen tuntia vaellellen ympariinsa, nauttien upeasta luonnosta ja Mt. Rainierin laheisyydesta. Hienoa, kaunista, lumoavaa ja pakahduttavaa samalla kertaa. Vuorella on korkeutta yli nelja kilometria jolla se nousee Cascades-vuoriston korkeimmaksi huipuksi. Tama kerrostulivuori on purkautunut viimeksi 1854, joten muutama vuosi on jo tuosta purkauksesta kulunut. Saas nahda milloin seuraavaksi pamahtaa...Kyseisen vuoren ymparistoon seka sen huipulle jarkataan opastettuja vaelluksia, jotka vaihtelevat pituudeltaan muutamista maileista jopa reiluun 90 mailiin ja nama reissut ovat kuuleman mukaan erittain suosittuja. Jos asuisin taalla pysyvasti, tulisi varmasti lahdettya patikoimaan ylos huipulle asti.

Paatin lahtea seuraamaan erasta retkeilypolkua pienen matkan ajan, ja tuli hieno fiilis, kun eraassa kohdassa polun varrella huomasin, etta olin lumen ymparoimana ja samaan aikaan aurinko porotti pilvettomalta taivaalta seka helleraja oli ylitetty. Kelpasi kuljeskella sandaaleissa eika ollut kylma. Kumma tunne suomalaiselle...Loysin itsestani sisaisen lapsen ja talven taian, silla en voinut vastustaa kiusausta tehda parit lumipallot kun kerran lunta oli:)



Illan tullen palailin takaisin, alun perin olin suunnitellut tulevani hieman toista reittia takaisin vuoriston toiselta puolelta, mutta maisemat tullessa olivat niin hyvia, etta paatin tulla samaa tieta takaisin ja nauttia viela kerran tutuista vuorista. Kansallispuiston alueella oli monessa paikassa tehty hyvin selvaksi, ettei merkitylta polulta kannattanut poiketa, sakkojen uhalla. Oli se luonto sen verran puhtaan nakoista ettei harha-askelia polulta ole juuri otettu. Alla olevassa kuvassa muuten kansallispuiston alueella oleva jarvi, jonka vesi oli peilikirkasta. Myos lunta loytyi.



Keskiviikona kavin Seattlen keskustassa sijaitsevassa paikallisessa jazz baarissa nimeltaan Jazz Alley. Keikalla oli Seattelen seudulta kotoisin oleva bandi, "Pearl Django", joka soitti gypsy jazzia (kokoonpano kaksi kitaraa, viulu, harmonikka ja kotrabasso). Hiano keikka ja kyseinen baari oli muutenkin tosi viihtyisa. Basistilla oli suomalainen sukunimi (Leppanen) ja menin keikan jalkeen jututtamaan hanta siina toivossa, etta paastaisiin haastetelmaan suomeksi. Ei paasty, silla kavikin ilmi, ettei herra ole ikina edes Suomessa kaynyt. Hanen isoisansa oli kuitenkin suomalainen. Mukava tyyppi kuitenkin, kertoilin siina samalla omasta musisointihistoriastani.





Tulevana viikonloppuna alkavat kesaolympialaiset Pekingissa vuosimallia 2008. Tarkoitus olisi katsella niita aina kun tassa ehtii. Elisen & Joen kanssa oli muuten puhetta kisoista ja sain kuulla, etta taalla telkkarista naytetaan yleensa vain ne lajit, joissa jenkkilaiset menestyvat. No eikohan ainakin sunnuntain korismatsi Kiinaa vastaan ole ohjelmalistalla...Outoa on myos se, etta kisoissa muiden maiden voittaessa kansallislaulujakaan palkintoseremonioissa ei nayteta! Uskomatonta.

Tosin nyt viikonlopun koittaessa TV:n katsominen jaa vahemmalle, silla meidan on tarkoitus lahtea muutaman paivan mittaiselle road tripille kohti etelaa. Suuntaamme kohti Oregonin ja Kalifornian osavaltioita, aikeissa on menna tsekkaamaan mm. punapuumetsat Kalifornian osavaltion pohjoisosissa. Palaan asiaan reissun tiimoilta kun sielta palaamme.

Experience Music Project with Jimi Hendrix!

Tama viikko on tuonut mukanaan mukavia yllatyksia. Yksi niista oli se, etta sain uuden mp3 -soittimeni yllattavan nopeasti, postiluukusta kolahti uutukainen Creative torstaina. Ja osoittautuihan se katevaksi peliksi, mika on tallaiselle musiikin suurkuluttajalle suuri unelmien tayttymys:)

Torstaina minun oli alun perin tarkoitus lahtea tutkimaan yksin n. 90 km:n paassa Seattlesta sijaitsevaa upeaa tulivuorta, Mt. Rainieria. (tassa kuvaa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:Mount_Rainier_7431.JPG). Tarkoitus oli tehda autolla paivareissu tuonne ja takaisin, mutta ilma torstaina oli melko pilvinen, iltapaivalla myos sade liittyi mukaan kuvioihin. Siksi paatin lykata reissua ensi viikolle, tarkoitus olisi lahtea kaymaan siella nyt heti alkuviikosta. Paasee samalla kruisaamaan autolla ja nauttimaan hienoista maisemista taalla Ameriikan maalla.

Torstaina muutin siis suunnitelmiani ja suuntasin Rainierin sijaan tutkimaan Seattlea. Joella oli asiaa keskustaan, ja hyppasin hanen kyytiinsa ja vietin muutaman tunnin ihmetellen kaupungin elamaa. Seattle on kaupunki, jossa vallitsee mukavan letkea ilmapiiri. Oli mukavaa kierrella kaduilla ja nauttia kaupungin hyvasta fiiliksesta. Ensitoikseni kavin juomassa cappucinon yhdessa noista tuhansista (silta ainakin tuntuu) Starbucks -kahviloista, joita Seattlesta tuntui loytyvan. En paljoa liioittele kun sanon etta lahes joka kadunkulmassa nakyi taman kahvilan nimi. Ihme, etta kaikille noista kahviloista riittaa asiakkaita..joka tapauksessa, kahvi on kylla hyvaa:) Vierailin myos tunnetussa Pike Place Marketissaa, joka sijaitsee aivan Seattlen satamassa meren rannalla ja kyseinen paikkahan on tunnettu kalatori. Lisaksi sielta loytaa paljon muitakin merenelavia ja takuuvarmasti on tuoretta tavaraa! Alhaalla kuvaa kyseista marketista.





Torstai-iltana kavimme illallisella omasta mielestani eraassa Usa:n parhaimmista burgerpaikoista Issaquahissa! Oikeesti, ne hampurilaiset ovat ihan tajuttoman hyvia. Isoja ovat kuin mitka mutta hyvin jaksoin pistella sen poskeen, olihan siina ollut pitka paivakin takana. Parasta on myos, etta ranskalaisia saa syoda niin paljon kuin jaksaa, kun kori tyhjeenee niin tarjoilija tuo kuuliaisesti lisaa tavaraa. Alla kuva meitsista ja purilaisesta autuaan hymyn kera.



Olen jonkin verran saanut rahaa palamaan myos uusiin vaatteisiin taalla, mutta hyva on ollut ostella kun vaatteita saa melkoisen paljon halvemmalla kuin koto-Suomesta. Ostin jo uudet kengat, kauluspaidan, solmion jne..Katotaan nyt nayttaako pankkitili nollaa taman reissun jalkeen mutta se on sen ajan murhe sit:D

Leffojakin on tulltu kateltua jonkin verran, katsoimme viime viikolla Elisen ja Joen kanssa dvd:lta ihan mahti elokuvan nimeltaan "In Bruges". Kyseinen patka on kuvattu kuvankauniissa Bryggen kaupungissa Belgiassa ja suosittelen lampimasti tutustumaan kyseiseen elokuvaan. Yllatyksekseni huomasin netista, etta tama leffa saapuu Suomen teattereihin vasta lokakuussa. Hyvaa kannattaa tosin odottaa eiko vaan? Elokuvissa kayminen taalla on huomattavasti halvempaa kuin kotona, silla esim. jos kay elokuvissa ennen klo. 17 niin paasee "paivahinnalla" sisaan joka tarkoittaa noin seitsemaa dollaria. Euroissa tuo on niinkin halpaa kuin vajaa 5 egea. Huomenna jos vaan ehdin olisi tarkoitus lahtea tarkastamaan muutama viikko sitten ensi-iltaan tullut "Wall-E".

Viikonloppu meni loistavasti, lauantaina olimme Elisen kanssa katsomassa SeaFair -festariin (mennyt viiikonloppu oli taalla Seattlen seudulla kyseisen festivaalin aikaa, sisaltaen kaikenlaista actionia) kuuluvaa Blue Angels -havittajalentokoneiden showta. Aikamoista taituruutta vaatii piloteilta, eivat kaikki tuohon ilmailuun pysty! Kuusi havittajaa tekivat yhdessa hianon esityksen ja paasimme viela hyville paikoille sita katsomaan.

Kuten kartasta huomata saattaa, Seattlen lahiseutu on hyvin saaristoista ja yksi tarkeimmista kulkuvaylista, moottoritie idasta kohti Seattlea kulkee eraan kahden saaren valiin rakennetun sillan ylitse. Shown ajaksi tuo vayla sillan kohdalta oli suljettu kokonaan, mika mahdollisti innokkaiden katsojien paasyn sillan reunalle ja tuonne siis mekin suunnistimme. Nakymat taivaalle olivat hyvat, ilmakin selkeni ja muuttui aurinkoiseksi juuri parahiksi shown alkaessa alkuiltapaivasta. Porukkaa oli paikalla melkoisesti. Kulkiessamme sillalle parkkipaikalta ohitimme eraan puiston, joka oli pullollaan innokkaita evasretkeilijoita, joilla oli mukanaan tuolit ja evaat, aivan kuten viime viikon paraatissa Seattlen keskustassa:D Innokasta piknik-kansaa nama jenkkilaiset...alhaalla ekassa kuvassa fotoa kyseiselta sillalta, toisessa itse Blue Angels ja viimeisessa poliisin moottoripyora seka autio motarisilta.







Tanaan suunnistimme kohti erasta Seattlen mielenkiintoisinta nahtavyytta nimeltaan Experince Music Project, joka on puhtaasti musiikkia taynna oleva museo. (nettisivu http://www.empsfm.org/) Museo on muuten saanut nimensa Jimi Hendrixilta hanen ymparilleen kootun The Jimi Hendri Experince -bandin mukaan. Kavin siella ensimmaisen kerran 2002, kun taalla vierailin ja nyt oli toisen vierailun aika. Mika parasta, saimme eraalta Elisen & Joen tyokaverilta ilmaiset tiketit kyseiseen mestaan! Kelpasi kylla...vietin tanaan yhteensa viitisen tuntia tuon museon lumoissa, sielta loytyi yllattavan paljon kaikkea nakemisen arvoista. Museo on muuten toisen Microsoftin perustajista, Bill Gatesin frendin, Paul Allenin, alullepanema.

Museosta loytyy suuri maara tietoa populaarimusiikin suurista nimista ja se koostuu erilaisista nayttelyista, jotka vaihtuvat kausittain. Talla kertaa tarjolla oli mm. Jimi Hendrixin elamsta kertova nayttely kuvineen ja tietty videomateriaaleineen eri keikoilta. Opin melkoiseti kyseisen herran elamasta taman paivan aikana. Nayttelyyn oli koottu kunnioitettava kokoelma mm. hanen kitaroitaan ja bandinsa kamoja. Audiovisuaalisen kokemuksen huipentuma museossa on audioguide -opas, mika tarkoitti museokierroksen alussa IPodin ja kuulokkeiden mukaan ottamista. Naiden avulla pystyi saamaan kunkin nayttelyn kohdalla lisatietoa painamalla oikeita valikoita ja kuulemaan lisaa haluamastaan aiheesta. Katevaa!

Yksi parhaista jutuista oli myos IPodin jukeboksi, joka mahdollisti mm. Nirvanan luukuttamisen kuulokkeista kesken vaeltelun nayttelyiden keskella! Seattlestahan on myos kotoisin suuren maailman tietoisuuteen ponnistanut Nirvana, jolla oli myos oma osionsa museossa. Musamuseon kylkeen on lisaksi rakennettu vuonna 2004 science fiction museo joka oli nakemisen arvoinen! Sielta loytyi kaikkea; harvinaisuuksia, kirjoja, lehia, videomateriaalia, julisteita, eri elokuvissa kaytettyja esineita ja tavaroita. Yksi parhaimmista kohteista oli mielestani patsas Terminaattori -kyborgista! Hasta la vista, baby!

Muita nayttelyita olivat mm. historiaplajays kitaroiden synnysta aina ensimmaisista akustisista soittimista sahkokitaroiden aikakauteen. Aikamoinen maara soittimia oli saatu tuohon nayttelyyn ja viihdyin taman nayttelyn parissa pitkan tovin, vaikka itse viulisi olenkin=). Ehdin myos vilkaisemaan nayttelya nimeltaan "American Sabor: Latinos in U.S. Popular Music". Kiinnostava nayttely sekin. Eraasta kerroksesta loytyi SoundLab, jossa pystyi testailemaan helposti eri soittimia ohjattujen ohjelmien avulla. Kavin itse kokeilemassa mm. rumpusetin hallintaa "rumpurobotin" avulla, joka opasti meitsia rumpujen soiton maailmaan seka kokeilin myos miksauksen alkeita seka levyjen pyoritysta DJ:na. Hyvin toteutetut tyopajat ja hauskaa oli:)



Elise ja Joe jattivat minut loppupaivaksi seikkailemaan yksinani museoon, mutta ennen heidan lahtoaan kavimme museossa sijaitsevassa ravintolassa safkaamassa. Paatin siina sitten tilata ruoan kylkiaiseksi amerikkalaista olutta mutta kavi niinkin ikavasti etten sita saanutkaan:D Tarjoilija kysyi henkilollisyystodistustani ja siina kuuliaisesti ojensin suomalaisen ajokortin mutta sepa ei kaynytkaan. Han perusteli ettei han voi hyvaksya muuta kuin passin sopivana henkkarina. Niinpa niin. No, eipa ollut passia mukana ja nain jai olut juomatta. Ihmetyttaa taalla eri ravintoloiden vaihtelevat kaytannot, joissain paikoissa ei ole kysytty mitaan ja joissain ollaan sitten niin tarkkoja. No, ensi kerralla passi messiin.



Olin musamuseossa sen sulkemisaikaan asti, kello seitsemaan asti illalla ja paatin sen jalkeen jatkaa Seattle-kierrostani tutustumalla museon vieressa sijaitsevaan Space Needleen -nakotorniin, joka rakennetttiin Seattlen maailmannayttelyyn vuonna 1962. Maisemat ylhaalta olivat hienoja, vaikka liput torniin olivatkin melkoista kiskontaa: 16 dollaria! Korkeutta tornilla on vain noin 184 metria, mika ylittaa hieman Nasinneulan korkeuden, mutta olen kutienkin sita mielta, etta kannatti kayda, varsinkin kun saa illalla oli pilveton. Alla muutamia kuvia tornista otettuna. Pidin paljon varsinkin nakymista merelle seka keskustan pilvenpiirtajille. Myos Mount Rainier nakyi suotuisan saan vuoksi hyvin seka Cascades- ja Olympia -vuoristot.



Alas tultuani otin viela monorailin Space Needlen vieresta keskustaan (kyseinen monorailrata rakennettiin myos samaiseen maailmannayttelyyn). Keskustaan saavuttuani kavelin pimenevassa illassa kohti bussipysakkia, josta otin linja-auton kohti tuttua Issaquahia. Pysakille loytaminen oli talla kertaa helppoa, silla olin tehnyt saman bussiturneen jo torstaina.

"If you can just get your mind together
Uh-then come on across to me
Well hold hands and then well watch the sunrise
From the bottom of the sea
But first, are you experienced?"

Jimi Hendrix: Are you Experienced?