Rauhaa ja hiljaisuutta

Nyt taytyy sanoa etta olo on rauhaisa ja matkaajien akut latauksessa. Viimeisten paivien aikana on nahty palajon, todellakin. Takana mahtavia kansallispuistoja - ensin Grand Canyon, sitten Kuollut laakso ja sielta tie kohti Yosemiten puistoa kristallinkirkkaine vesistoineen, vesiputouksineen ja lumihuippuisine vuorineen..voi vaan kysya mita muuta voi pieni ihminen enaa toivoa. Ylla maalauksellista maisemaa Yosemitesta. Ollaan nyt reissussa Miguelin ja Annan kanssa, auto kulkee vaikka yksi rengas tuntuukin vahan vuotavan ilmaa, onneksi ei liikaa joten ehka paastaan sunnuntaina perille San Fransiscoon..onneksi huoltsikoilla on ilmapumput kaytossa. Musa raikaa, viimesin soittolistalla ollut bandi on ollut Empire of the Sun ja eritoten hitti We are the People (http://www.youtube.com/watch?v=3YN2lsrWN34) on ollu soitossa. Loydettiin melkosen mainio bed and breakfast -paikka Sierra Nevadan vuoristosta noin 20 mailin paasta Yosemiten puiston sisaankaynnista (http://www.yosemitesprings.com/). Huoneet on hotelliluokkaa ja maksetaan kukin viitisenkymppia per yo. Hinta ei tosin ole mikaan kaikista halvin ja sijainti on todellakin keskella metsaa. Ei toimi kannykat mutta langaton netti kyllakin, sammakot kurnuttaa parhaillaan ulkona mutta karhuja ei kuulu, ainakaan viela. Tama mesta on omakotitalo, jota asuttavat nain kesaisin vanhahko herra ja hanen tyttarensa. Molemmat asuvat talvisin Losissa mutta kesaisin osoitteeksi vaihtuu Yosemiten alue ja nain ollen bed&breakfast on tarjolla vieraille. Alla kuvaa huoneesta.

En ole ikina aiemmin b&b kaynyt mutta on tullut nyt sekin tutuksi. Aluksi oli kieltamatta hieman outoa saapastella sisaan toisen taloon varsin mielenkiintoisen automatkan jalkeen (matkalla kuultua: "Missa hitossa se mesta on?", "Ei toimi GPS taalla vuorilla, missa se paperinen kartta on??", "Ei sita paikkaa varmaan ees ole olemassa, mentiin vaaraan suuntaan taas!") No mutta sissihan loytaa aina perille ja sahattuamme vahan edestakaisin vuoristoteita niin matka vei maaranpaahan. Paastyamme perille olo tuntui kuitenkin hyvin tervetulleelta, vieraat otettiin ilolla vastaan eika turhia stressattu.

Parasta on kuitenkin aamiainen joka kuuluu huoneen hintaan. Kavuttiin tana aamuna ylos kasin pintaan ja ylakerrassa meille kokattiin monipuolinen aamiainen - munia, pekonia, smoothieta, kahvia, pannukakkuja, sampylaa jne..niin terveellista ja hyvaa:P no sita puuroa sitten Suomessa. Aamiaisemme venhati kolmituntiseksi, silla antauduimme juttutuokioon talon omistajien, Whitneyn seka hanen isansa kanssa. Keskustelumme sivusivat hyvin kattavasti elaman eri aspekteja aina nettitreffien toimivuudesta Usan asepolitiikkaan ja kulttuurieroihin, koulutusjarjestelmiin ja yliopistoelamaan. Kavi ilmi etta molemmat ovat tai olivat ollet yliopistossa duunissa opetushommissa ja olikin melko hedelmallista paasta vaihtamaan mielipiteita paikallisesta yliopistoelamasta ja opetuksesta noin ylipaataan kun taalla puolen maailmaa kevatlukukausi tuli vietettya. Kyllahan niita eroja loytyy kuten olen kevaan mittaan tassa blogissa avautunut...lisamielenkiintoa tanaan kaytyihin yliopistoelaman teemoihin lisasi se kun gradun aiheena oli mm. persoonallisuuden ja tyohyvinvoinnin valiset yhteydet suomalaisessa yliopistokontekstissa. Juttuahan sitten riitti aamiaispoydassa kuten arvata saattaa. Itseasiassa piti lopulta jo kohteliaasti vihjata puolenpaivan pintaan etta paivan tarkoituksenamme oli lahtea seikkailemaan Yosemiten puistoon...Mutta mutta, don't get me wrong, nautin aamun keskustelusta taysin palkein.

Viime sunnuntaina suunnistettiin siis kohti Grand Canyonin maisemia. Alla pari kuvaa seikkailuista siella, ekassa nayttoa siita kuinka kaksi suomalaista (Janne ja meika) eivat aina tule toimeen keskenaan ja miten katalat voivat seuraukset olla..no ei, varsin hyvin tultiin toimeen ja puhuttiinki jo etta tuossa heinakuun alussa molempien palattua Suomeen tormataan Helsingin suunnalla yhdessa Estebanin, equadorilaisen vaihtarikaverin kanssa, kun se on kesan harjottelussa kotomaassamme. Toisessa otoksessa nakyy taiteilua yhdella kanjonin monista kielekkeista..Suurella kanjonillahan on tullut kaytya ekan kerran sillon yli kymmenen vuotta sitten ja hyvin muistui mieleen nyt tokalla kaynnilla kanjonin suunnattomuus - pituutta on vajaa 450 kilometria, leveys vaihtelee kuudesta 29 kilometriin ja syvyys on enimmillään lähes kaksi kilometria. Repikaa siita!

 Maanantai-iltana palattiin viela Vegasiin yhdeksi illaksi, nyt vaihtui taas hotelli kun saatiin Harrah's -hotellista kahen hengen huone 45 dollarilla. Mika mahtavinta, lukiokaverit Sanna ja Reko ovat olleet kiertamassa Kaliforniaa nyt samoihin aikoihin ja nyt nahtiin sitten porukalla Vegasissa. Seuraavana paivana kaytiin viela ennen porukan hajoamista buffetissa Bellagio -hotellissa (oli muuten paras buffetti niista kolmesta joissa kavin, Aria ja Circus jaivat toiseksi). Hintaa kertyi noin 24 donaa  mutta hyvaa ol. Vatsat taynna koleahkoon ulkoilmaan (42 astetta) ja tien paalle. Alla yhteisfoto, kuvassa vasemmalta Reko, Sanna, Peksi, Anna ja Miguel. Sen jalkeen muutamia paloja Vegasista. Ihan jees kaupunkihan se on mutta kylla ne pari paivaa siella on ihan tarpeeksi. En ole mikaan uhkapelien suurin fani ja enemmisto porukasta tuntui olevan keski-ikasta sakkia joten ei ylla tuo kaupunki suosikkeihin. Plussana taytyy kylla sanoa etta hotellit, varsinkin Aria oli melkonen ja yokerhot viimesen paalle vaikka porukka siella ei taysin omaa joukkoa olekaan. Mutta hauskaa oli silti ja sehan se lomalla on kai paasia.

Syntien kaupungista matka jatkuikin kohti Death Valleyta, joka oli aikamoinen kokemus. Kyseinen aavikkolaakso on ensinnakin kuuma - jos edellisessa kirjoituksessa manasin Hooverin padon kuumuutta niin oli tuolla viela kuumempi. Lamminta oli parhaimmillaan 47. Ehdittiin melko mukavasti nahda eri paikkoja ennen auringonlaskua, esim. pohjoisen pallonpuoliskon alin piste, Badwater, joka on vajaa 90 metriä merenpinnan alapuolella. Alla eka kuva kyseista paikasta.Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista oli ehdottomasti se kun ajelin illan jo hamarryttya pitkin kuolemanlaaksoa kohti hostellia, missaan ei ollut ketaan ja mielessa pelko siita jos auto jattaakin tielle...eipa paljon ole motelleja eika huoltoasemia noilla seuduilla. Aika siistia oli kuitenkin matkustaa keskella pimeytta, niita katulamppuja ei todellakaan ollut missaan kuten voitte kuvitella..Auringonlasku kuolleen laakson syleilyssa oli myos kokemisen arvoinen. Naa on niita hetkia joita sitten ensi talvena muistelen lammolla kun ranta puskee sisaan ovista ja ikkunoista ja on pimeaa.

Ihme aines on sitten suolaa, jota Badwaterista loytyi yllin kyllin..

 Voittaja Death Valleyn hiekkadyyneilla.

 Yo vietettiin sitten keskellaeimitaan Cynthia's Guest Housessa, joka oli jossakin aavikolla melko lahella Death Valleya. Olin varannut hostellin etukateen mutta sijainnin loytaminen oli taasen kerran pieni ongelma kun ei gps loytany signaalia mutta paastiin perille kun lopulta loydettiin elavia ihmisia joilta kysya tieta. Cynthia's oli melko ikimuistoinen paikka, ainakin sinne saapuminen: perille paastiin vasta ennen puoltayota ja pihaan ajaessani meita tervehti eras hostellin asukkaista, pienessa tumussa, olutpullo kadessa. Kyseltiin etta missakohan mahtaa hostellin omistaja oleilla ja tama kertoi etta rouva on jo lahtenyt mutta HAN, asukas voi nayttaa meille tien huoneeemme. Olin aluksi malko varma etta nyt ollaan humalaisen omalla opaskierroksella mutta mita viela, kyllahan han tiesi oikean osoitteen:D Cynthia oli kuulemma kertonut hanelle etta viela oli asukkaita odotettavissa saapuvaksi ja olipa nainen piirtanyt kartan ja tervetulotoivotuksen toimistonsa ulko-ovelle. Kaikki on reissatessa nakojaan mahollista. Itse "hostelli" oli kuin asuntovaunu mutta oli meilla huoneen lisaksi kaytossa keittiokin. Aika jees.  Aamulla nahtiin Cynthia ihan livena, kiitin tietty hyvasta palvelusta ja han neuvoi meille parhaan reitin kohti vuoristoseutuja. Alla tunnelmia tasta majoituspaikasta. Ei ihan joka paikassa (kuten Vegasissa) oteta nain vieraita vastaan. Maalaisseudut ja aavikot rulettaa.

 

Cynthialta jatkettiinkin sitten kohti Yosemitea mutta jaatiin yoksi Bishopin kaupunkiin josta loytyi mukava motelli. Motellin pitaja oli hieman outo tiettyine maneereineen ja sanavalintoineen mutta huone irtosi kuudellakympilla ja jaettuna kolmeen pekkaan hinta oli oiva. Ja mika parasta, ilmasto ei ollut enaa tuskasen kuuma. Kaytiin illalla juoksemassa viela Miguelin kanssa iltalenkki uudessa kaupungissa, tehtiin vahan lihaskuntoa kun tuo road trip ei mitaan himoliikuntaa olo. Tekipa hyvaa liikkua ja puskea hikea pintaan muutenkin kuin vain kuumuudessa karvistelemalla. Alla kuva Bishopin motellista, huomatkaa lause "Once a guest, always a friend"..Tervetuloa Batesin motelliin (kattokaa leffa Psyko niin ymmarratte motelleista taas piirun verran enemman..hahaa). Bishopista tultiin tanne Yosemiteen Tioga Passin kautta (korkeutta oli hulppeat 3 km!). Lunta oli maassa ja lumipallot lensivat.

Tajusin etta enaa ollaan tassa maassa kaksi viikkoa, sen jalkeen on oltu meren takana jo puoli vuotta ja yksi aikakausi tulee paatokseensa. Tanaan tuli muuten yllattava kaipaus mokille kun ajeltiin Yosemite Valleysta takasin majapaikkaan metsien keskella. Myos poronkaristyksen kauan kadoksissa ollut maku kavi suussa..no kohtahan sita taas saa. Paras uutinen tassa parin viikon sisaan on ollut saatu arvosana gradusta joka saapui Nykissa seikkaillessani - napsahti eximia cum laude eli toiseksi paras mahdollinen. Onpa ny ohi sekin projekti ja vielapa onnistuneesti.